keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Töttöröö

Jooh, eli Kalkun kämppä meni, mutta siitä pettymyksestä oon päässy jo eroon. Sain sen sijaan Tesomalta asunnon, vähän pienempi mitä tää mun nykynen, mutta vuokra on kans halvempi. Muuttoa tehdään pikkuhiljaa, koska mulla on jo avain sinne. Tänä sunnuntaina olis tarkotus käyä viemäs lisää tavaraa iskän ja Jukan kanssa. Vähän ahistaa se rappusien ylös ja alas kulkeminen, kun kunto on niin helvetin paska että puuskutan jo ekassa kerroksessa.

Emppu on alkanu sopeutuun tänne aika hyvin, vaikka sähisyä näiden kolmen välillä on yhä. Eikä mikään ihme, koska Emppu on tottunut olemaan ainoa kissa. Kyl noi haistelee keskenään toisiaan, mutta se loppuu aina siihen että Emppu sähisee ja koittaa mottasta tassullaan.

Oon myös ajatellu vähän hiusten leikkuuta. Ensin oli tarkotuksena leikata siiliks sivuilta, sitten tuli idis että hei mitäs jos leikkaisin lyhkäset hiukset, ns "poikatukan", sitten tuli idis leikata pelkkä etutukka ja sitten viimeisin idea on että vetäisin kaikki pois ja antaisin uusien, terveiden hiusten kasvaa. Täytyy ny kattoo minkä noista kehtaan. Mulla on tosin kauhee neuroosi siitä, että kun oon lihava, niin en tuu näyttään hyvältä melkein kaljuna tai lyhkäsillä hiuksilla. Mietin sitä, että jos odottaisin sen verran ku oon saanu laihdutettua ja sitten leikkaisin lyhkäset/melkein kaljun. Saa ny nähä mitä päätän.

Olo on ollu aika sekava tässä parin viime viikon aikana. On ollu hyviä päiviä, mutta ne on yleensä vaan sellasia päivä jolloin EI ole vitun paska olo, ei välttämättä sellanen että oon ollu iloinen tms.

Öööägh, emmää tiiä mitä kirjottaa enää. Saatte pärjätä tällä.

1 kommenttia:

Se ano edellisestä postauksesta kirjoitti...

Kiva, että sait uuden kämpän! :) Muistan itsekin, miten etsin muutama vuosi sitten työttömänä ja rahattomana uutta kämppää, eikä millään napannut. Etenkin, kun sitten ne kriteerit vuokran+vakuuden suhteen on aika tiukat.

Minulla on ollut tarkoituksena jo viimeiset... 4 vuotta leikkauttaa otsatukka, mutten saa aikaiseksi varata aikaa parturiin. Etenkin, kun pelkään, että parturi sitten napsauttaa ohuista, huonokuntoisista, pitkistä hiuksistani 20cm pois, mikä taas minulle olisi ihan katastrofi. Jos päätät muuttaa hiustyyliä, niin olisi huippua nähdä sitten kuvaa siitä! :)

Toivottavasti noita parempia tai ainakin vähemmän paskoja päiviä tulisi enemmän. Tiedän millaista masennus on ja ne lyhyetkin paremmat kaudet on tärkeitä jaksamisen kannalta.