No niin.

[mieliala: vitusta ]
[musiikki: CMX - Olet tässä.

Eilen saatiin varattua hotellit ja laivat Distant Worldsia varten, yaaaaay. Sain myös vietyä sossun paperit, yaaaaay.

Eilen syttyi myös jonninmoinen sota irkissä, kun sanon itteäni rumaks ja lihavaks. Koittakaa nyt jumalauta tajuta, että en tee sitä huvin vuoks ja huomion kannalta. Musta oikeesti tuntuu siltä.

Mua on kiusattu päiväkodista asti, ulkonäöstä, vaatteista, ja myöhemmin ala-asteella mun painosta. Ja kun se Korkeakosken koulu ei ole mikään maailman suurin, kaikki tuntee kaikki jne, niin sitä kiusaamista tuli melkein jok'ikiseltä ala-asteen oppilaalta, ja sitten osittain yläasteelaisilta. Eikä opettajat tehny mitään. Muistan kun mua kampitettiin asfaltille syömään mennessä, sekä käytävissä .. Sitä kaikkea on niin vaikee kuvailla sanoin, että joku ymmärtäis. Mutta kun se saatanan piina jatku yläasteen loppuun asti, niin mun itsetunto oli aivan riekaleina jo siihen mennessä.

Kiusaaminen vaikutti mun elämään todella raskaasti. Heikko ihminen kun olen. Ekan kerran mietin parvekkeelta alas hyppäämistä kun olin viidennellä, mulla oli vaan niin paha olla. Ja niin, asuttiin vitoskerroksessa. Ei siitä kai olis kuollu, vammautunu ehkä.

Kukaan ei ymmärrä miltä musta tuntuu, muuta ku minä ite, joten älkää tulko sönköttään mulle että sepittelen itelleni näitä turhaan. Jos sua haukuttais 15 vuoden ajan rumaks ja lihavaks, eikö susta alkais pikkuhiljaa myös tuntua siltä, että oot todella sitä?

Ehkä teillä ei ole itsetunto niin riekaleina että haluaisitte mennä plastiikkakirurgille hinnalla millä hyvänsä, tai haluaisitte vaan lopettaa kaiken, en tiedä. Mä en myöskään sääli itseäni. Miks vitussa säälisin, kun vihaan itteeni enemmä ku mitään muuta? Kysyn vaan.

Mä pääsen tästä aikanani yli, koittakaa nyt tajuta. Siihen voi mennä vuosia.

Ei mulla kait muuta, turhiahan mää tässä sönkötän. Pahoittelen vielä, kun oon tällainen.