These tears they won't stop

[mieliala: surkea ]
[musiikki: Marilyn Manson - The Nobodies ]

Oon itkenyt Matin takia eilisestä lähtien. Ei tästä tule varmaan loppua vähään aikaan. Mutta, päivä kerrallaan. Kyllä tää tästä.Jukka hautas eilen Matin meidän talon etupihalle heinikkoon, jossa se aina tykkäs makoilla. Voi itku, tulee parku tätä tekstiä kirjottaessa ..

Nyt tän Matin kuoleman myötä mun masennus meni kyllä monta astetta taaksepäin - miten voikin noin "pieni" asia vaikuttaa niin paljon. "Pieni" sen takia, koska jotkut teistä saattaa vähätellä lemmikin kuolemaa. Mutta se koskee, se koskee niin paljon. Koska meillä lemmikit on aina ollu perheenjäseniä, ja niitä on kohdeltu sen mukaan.

Matti oli maailman ihanin ja viisain kissa. Se osas tulla varottamaan uhkaavasta vaarasta, esim tulipalolta. Kukaan muu meiän kissoista ei oo tajunnu uhkaavaa vaaraa, paitsi Matti. Se tuli aina makoilemaan viereen kun oli paha olla. Se muisti meidät vaikka ei oltais nähty ties kuinka pitkään aikaan, se aina jakso tulla mummolassakin vastaan löntystellen, ja hieman ontuen, kun me mentiin sinne. Äääääh, ei saa itkeä enääää.

Se on vissi, että en voi mennä käymään todella pitkään aikaan mummolla tai muutenkaan Juupajoella, kun tiedän että Matti ei ole siellä enää ..

Kävin tänään haastattelussa psykiatriapolin johonkin masennuksen ehkäsykurssille. En meinannu eka päästä sisään kun oon kuulemma liian masentunu. :---------d Siis wat. Mutta pääsin sitten ku sanoin että olisin kyl hirveesti tulossa. JA OSTIN JO SEN KIRJANKI SITÄ VARTEN, perkele.

Mun lähtö Lauran kaa Lontooseen on vaakalaudalla, saas nähä saanko rahaa mistään.