[mieliala: ahdistaa, vituttaa ja mitä vielä ]
[musiikki: Fiburaz - Muumimusiikkia43. Pankaa kahtoen juutuubista.)
Ahmin tänään pitkästä aikaa. En edes muista milloin viimeksi ahmin. Mutta ainakin ne jaksot alkaa harventua, ja se on hyvä, right..?
Mutta oli mulla muutenkin huono olo.
Oon ihan liian perfektionisti. Ulkonäön, käyttäytymisen, olemuksen, piirtämisen sekä elämisen suhteen. Yksikin on liikaa. Ja raivostun, koska en ole missään "täydellinen", tai omasta mielestäni edes hyvä.
Piirtäminen on aiheuttanut kaikista eniten päänvaivaa viime aikoina. Kattelen muiden töitä, ja inspiraation sekä innostuksen sijasta lannistun pahanlaatuisesti. "Miksi minä en ole yhtä hyvä piirtämään?" Harjoittelu, se on se asian juju, mutta mussa on perfektionismin lisäks toinenkin paha vika. Nimittäin mulla ei ole lainkaan malttia. Haluan että kaikki tapahtuu heti nyt justsillään, eikä vuosien päästä. Mä en edes tajua miten nuorempana jaksoin piirtää, vaikka olin ihan paska. Nyt ei jaksais millään kehittää itteään, vaikka tiedän, jos jatkaisin samaa rataa niin olisin parin vuoden päästä parempi. Se on se aika. En mä jaksa odottaa niin kauaa, joten luovutan.
Ainakin hetkeks.
Kyl mulle joskus tulee sellanen buumi et HEI JEAH NYT MÄ PIIRRÄN JA KEHITYN JA AWESOME mutta sekin loppuu aika lyhyeen ku huomaan että tekele onkin täysi fiasko. Täysi fiasko mun kirjoissa, ei ehkä teidän.
Vaadin iteltäni liikoja. Alotin vasta ihan hiljan piirtämään yli vuoden tauon jälkeen koneella, ja moitin itseäni jo nyt rumasta jäljestä. Eihän mulla ole edes ollut kunnolla aikaa harjoitella tai omaksua sitä omaa tyyliäni.
Oon mäki yks.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Vika on minussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Sellaista se on. Ammattilaisjuomaraha: Taiteilijana et tule koskaan olemaan tyytyväinen omaan tekemiseesi tai itseesi ja se on se riivattu voima, joka ajaa eteenpäin. Jos ei muuta niin aika etenee, valitettavasti taidetta kuitenkin tehdään loppupeleissä perslihaksilla eikä pelkkä päänsisäinen luovuus auta.
Ainakin jos on tietynsortin taiteilija sitä jatkuu niin kauan kun töitä yrittää tehdä, en tiiä miten ihmiset kasvaa ulos siitä. Jotkut muun teini-iän myötä, jotku ei koskaan :--)
En oikein voi kirjoittaa mitään rohkaisevaa, koska puhuisin vain sitä, mitä olen muilta kuullut tai muualta lukenut. Voin vaan toivottaa tsemppiä, vaikka sekään ei tarkoita sinällään mitään, kissa kiitoksilla elää jne. Vastaanpa nyt kommenttina kuitenkin, vaikka itse en ihan tajua kovin avointen vuodatusten laittamista julkiseksi (henkilökohtaisesti koen siinä ehkä jonkin katharsiksen kaltaisen, tosin koska oma paska nolottaa poistan ne heti seuraavan tunnin aikana)
Tuntuu toivottomalta kirjoittaa, koska sinun pitäisi itse tajuta asiat koska et tule tuossa tilassa koskaan kuuntelemaan muita. Esimerkiksi sen, että mielisairaus ei ole kuin syöpäkasvain joka vain leikataan pois, mielenterveys on hyvin abstrakti kokonaisuus ja elämässä tulee aina olemaan ikäviä tunteita mutta hyväksyä ne vain tunteiksi ja silti pyrkiä eteenpäin.
Älä anna itsesi kirjoittaa angstisista asioista vähään aikaan, koita vääntää jotain positiivista.
Lähetä kommentti