sunnuntai 22. helmikuuta 2015
French Connection
torstai 21. heinäkuuta 2011
Oooohh myyyy.
[mieliala: Ok ]
[musiikki: None]
Okei, enpä ole kirjotellu tosi pitkään aikaan mitään kunnollista. Se vaan johtuu siitä, että mun elämässä ei kertakaikkiaan tapahdu mitään. Kerrataan kuitenkin muutama asia, mitä tässä muutaman kuukauden aikana on tapahtunu.
Eli; Mä lopetin työt 2010 lokakuun lopussa, ja olen siitä asti ollut työtön ja yrittänyt parhaani mukaan parannella itteäni masennuksesta ja syömishäiriöstä. Terapiassa käyn yhä, mutta kerran kuukaudessa. Se on mun mielestä liian pitkä aika, jo kaks kertaa kuukaudessa ois ihan jees. Mut no joo.
Tulin asumaan äiteen luo joskus helmi-maaliskuun vaihteella, ja oon nyt siitä lähtien ollu sielä. Vuokrasopimus purettiin toukokuussa, koska sain vasta sillon pakua TTY:ltä lainaan, jota Japsu siis ajoi. En oo kuitenkaan kirjoilla tos Hatanpääl, vaan oon ns koditon. Mun posti menee Hervannan postiin, ja mä haen sen sieltä joka perjantai. Huomenna on sama edessä.
Mutta nyt kun oon asunu taas äiteellä, huomaan, kuinka paljon se syö mua. Henkisesti. Mä en kestä äiteen samoja juttuja; Se jankaa aina samoja asioita itestään. En nyt jaksa luetella mitä ne on, sillä mua kertakaikkiaan vituttaa ne sen jankkaamiset. Sit on Fay. Se pitää niin ihmeellistä meteliä, että ei mitään rajaa. Tai, minen ainakaan kestä sitä. Me jaetaan tällä hetkellä olohuone, koska meil on remontti meneillään. Fayn huone on jo rempattu, nyt on meneillään äiteen huone. Äitee on väliaikasesti majottautunu Fayn huoneeseen, joten mä ja Fay ollaa sit olkkaris. Sitten kun olohuonetta ruvetaan remppaan, niin auta armias; joudun Fayn kanssa vielä PIENEMPÄÄN huoneeseen. Perkl, menee hermo jo nyt, noin isossa huoneessa ja pitäis vielä pienempään mennä? Ööö, nou tänks! Sovittiin sitten sellanen ratkasu, et Fay ja äitee menee maalle vähäks aikaa ja mä meen yöks Niinalle. Ai juu, oon täällä nytkin. Mwahahahaa.
Ajattelin nyt, että voisin muuttaa yksiöön. Kaksio oli mulle liikaa, liian iso vuokra. Jos sattuis joku suht halpa yksiö eteen, niin bravo. VTS:ltä haen taas, siel on suht halvat kämpät, vaikka vuokratakuu onkin vähän tyyris. No, säästän ensin vuokratakuun ja ekan kuun vuokran verran, ja pistän sitten vasta hakemuksen meneen. Mitä todennäkösemmin muutan takas Hervantaan, mikä ei sinällään haittais yhtään.
Huomasin myös taas tänään, että oon yks vitun pulla. Juteltiin laihdutuksesta ja kuntoilusta Minnan ja Niinan kanssa, ja totesin että mun on pakko alottaa steppaaminen taas jos meinaan haluta päästä kuntoon ja laihtua. Mut huomasin kans yhen huonon jutun; kiinnitän ihan liikaa huomiota kaloreihin. Ostin pienen maissilastupussin ja karkkipussin tänään lidlistä, ja kun söin ne, tuli huono omatunto. Ja sitten kun katottiin Frendejä, ja Rachel ryypiskeli maitoa ihan innoissaan, mietin vaan et "Onkohan tossa paljon kaloreita...". Mun tarvii opetella oleen välittämättä. Siis, toki mä välitän siitä mitä suuhuni laitan, mutta rajansa kaikella. Viimeks kun mä laihdutin sen 35 kiloa, niin vedin itelleni ihan liian tiukan kuurin, jonka takia suurin osa onkin nyt tullu takas. Nyt mun täytyy ottaa rauhallisesti, ja muuttaa elämäntapani ihan kokonaan. Täytyy vaan toivoa, että mulla ois tarpeeks tahtoa siihen.
Mutta, joo. Jos mä huomenna alottaisin steppaamisen, mun into siihen vois ehkä palata. Mutta tällä kertaa täytyy ottaa vähän rauhallisemmin, oon rikkonu jokaisen mun omistaman stepperin kun oon vetäny niillä ihan liian vauhdikkaasti.
Joo. Frasier alko. Sitä kahtomaan. Njep.
lauantai 22. tammikuuta 2011
Puuh ahhh
[mieliala: helpottunut ]
[musiikki: Queen - Is this the world we created ]
OI RAKAS BLOGI, LUULIN ETTÄ OLEN MENETTÄNYT SINUT IÄKSI. *halipusuttaa blogin pilalle*
Joo, mun blogi oli tosiaan vähän aikaa poissa käytöstä, syytä en tiedä varmaks enkä halua lähteä spekuloimaan, MUTTA PÄÄASIA ETTÄ SE TOIMII NYT!
Vois tässä samalla vaihdella vähän kuulumisia.
Sain Kyuulta kahden kuukauden ilmaisen sisäänpääsyn Onkiniemen Elixiaan, alkaen helmikuusta. (: Kyuu lupas tulla ekalla kerralla mukaan, sit saan pärjäillä omillani, hrrr ... Seura ois kivaa, mutta kun kaikki ketkä haluisin mukaan on köyhiä ja se maksaa paljon. :----( Saan olla onnellinen tosta lipukkeesta..
Käytiin toissapvnä kattomassa äiteen ja Fayn kanssa Megamind, EIIII HELE se oli ihan loistava. :--D Latasin sen jotta mä ja Niina voidaan kattoa se huomenna, ja aion ostaa sen myös totta kai DVD:nä, se oli sen verran hyvä.
Käytiin kyl kattomassa se suomeks kun Fay tykkää enempi suomidubeista, ja mikäs siinä, onhan noi suomidubit joissain leffoissa ihan toimivia.
Mutta, ei tästä sen enempää. Jatkanpa lukemista.
lauantai 15. toukokuuta 2010
Taukoa
[mieliala: Njöö ]
[musiikki: Queen - Bohemian Rhapsody ]
Jooh. Pienen tauon paikka ois.
Sain kuulla hyviä uutisia koskien hoitoani, mutta se on sen verran arka asia, että en aio sitä kaikille jakaa. Ehkä kerron mitä se oli, kun se on ohi ja jos se edes onnistuu. Muutamalle olen jo kertonut, joten he tietänevät asiasta.
Sain tänään ahmimiskohtauksen pitkästä aikaa, ja tulin siihen tulokseen että en voi olla kotona enää päivisin. Tää on yhtä helvettiä. Ensin vedin mun pakkasesta kaikki mehujäät, sitten hain lisää ahmittavaa kaupasta .. Hyvä minä, hyvä. I applaud to myself, wippee. Jotenka, tulin siihen tulokseen, että vietän päivät äiteellä. Kysyin jo, ja homma sopi. Äitee oli aika innostunu asiasta, voin autella sitä mattopyykissä ja muutenkin, voin olla Fayn kanssa, pelata ja auttaa läksyissä .. Mutta sit olisin yöt tietty kotona. Ja päätin myös, että jätän rahani tänne. Jätän mun kolikkoni, niitä on melkein 60e verran(säästössä tatuointia varten, hih) ja sitten jätän mun electronin. ETTÄ en mene kauppaan ja osta mitään ahmittavaa. Tää syöminen alkaa oleen jotakuinkin hallinassa, mutta en halua riskeerata enää. Masennus taas on tuntunu syventyneen, en voi olla enää suurissa ihmisjoukoissa.
Makaan vaan aamut aina sängyssä, tänäänkään en tehny mitään muuta ku makasin sohvalla kattomassa Täydellisiä Naisia ja ahmin sillon iltapvstä. Okei, pyöräilin tänne ja tuli kova hiki(KUUMUUS, AURINKO JA MUSTAT VAATTEET!), niin se lieventää vähän tilannetta.
No siis juu, oon täällä äiteellä nyt. Tulin tänne kun en voinu olla kotona enää. Nyt vaa täytyy keksiä että mitä tekisin. Varmaan pelaan Faylle kymppiä eteenpäin ja kattelen jotain sen DVDeitä ja piirrän. Thee.
Mutta nyt, katoan. Puff.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Pidä ittes elossa, nainen.
[mieliala: toistaseks ok ]
[musiikki: Queen - Keep yourself alive ]
Mmmh.
Nyt se on sitten tapahtunu. Soitin eilen töihin. "En pääse tulemaan.." Paha Laura, paha. Mutta en mä voinu sille mitään, mä en oikeesti pystyny. Sain taas torstaina ahmimiskohtauksen ja perjantai-aamuna töihin meno alko ahdistaan niin helvetisti, ja pelottamaan. Puolituntia taistelin puhelin kädessä, "Soitanko vai en..", kunnes sitten yritin soittaa Päiville. Mutta Päivillä on ilmeisesti kaikki perjantait vapaita .. No on mulla sille onneks maanantaina aamupäivällä aika, ja aion pyytää sitä sairaslomaa. Mä en pysty enää.
Menin sitten äiteellä käymään, hoidin sen tietokoneen kuntoon, saatoin äiteen junalle ja menin takas hatanpäälle Jukan ja Fayn kanssa. Lähin viimesellä kutosella sit kotia, ja kattelin illalla Johnny Englishin. Ihan vaan huvin vuoks. :P (Ja Rowan Atkinson hei...)
Eilen en saanu niin pahaa ahmimiskohtausta, mutta viimesetkin rahat meni taas mitkä äitee lainas. Huoh. No sain mää onneks kissoille ruokaa, ei mulla o väliä. Ja saan palkan maanantaina. Täytyy laittaa se sileeks etten syö sitä rahaa.
Tänään ois Kimmon synttäripippalot, hieee! En tiedä saunonko, mutta voisin varoks ottaa pyyhkeen ja hygieniavehkeet mukaan. Jos nimittäin jään Christinan kanssa yöks, niin saan aamulla sit käyä suihkussa.
Hmm .. Mitäs, eipä tässä kait mtn muuta. Tänään ois maruseki myös, varmaan raahaan ison persaukseni sinnekkin.
torstai 21. tammikuuta 2010
Unettomia öitä ja kissatankkeja.
[mieliala: tukkoinen ]
[musiikki: Queen - Love of My Life ]
Derp. Aloitetaan sunnuntaista. Tekstien väliin tungin kuvia Christinan kissoista, jotka on aivan ihania. :D Ja jotain muuta myös.
Äite tuli sunnuntaina tänne Fayn kanssa pistään verhoo paikalleen. Oisinhan mä sen toki
itekkin saanu, mutta äitee on työttömänä ja ei nähdä kovin usein niin annoin sille sen ilon sitten tulla tänne ja laittaa se .. Mulla ois kyl kuva tosta verhosta(nimenomaan yksikössä, verhonipistikkelit onnistu loppuun kesken ripustamise) mutta se taitaa olla äiteen koneella. Hyvä minä! No, otan joku pv kuvan tosta ja postaan, oon siihen nyt liian laiska ja nenätukkoinen.
Asentelin Faylle siihen niiden koneelle Ragnarokin, ja se oppi iihan hyvin pelaan, kerta se on nyt jo Crusader. :D (Novice > sit Fay sano et se haluu olla miekkamies eli Sworsman >Crusader > Paladin. Mää oon paladin!) Siihen peliin on kyllä tullu nyt jokin, kun se kokoajan pukkaa "virheraporttia". Meen ens torstaina kattoon mikä siinä on, kun oon sillon vapaalla. JA NIINA TULEE YÖKS! \o/ Mennään kattoon Avatar ja sitten tullaan meille ja katotaan Monty Pythonia ja sitten Pridea. Tai Pridea ja sitten Monty Pythonia.. Jompi kumpi. Aattelin Niina että katotaan ainakin se Holy Grail, kun siinä on ne KNIGHTS WHO SAY NI! :3
Mutta, nykypäivään. Menin sitten maanantaina suoraan 50sellä Christinalle Pohtolaan, olin siellä noin kuuden aikaan. Käytiin vuokraamassa SAW IV, sitten käytiin R-kioskilla kun latasni mun bussikortin, ja sit käytiin kaupassa ostelemassa ruoka-aineksia ja kevyttä naposteltavaa(porkkanaa ja kurkkua). Syötiin sitten kalakeittoo(KIITOS, OLI HYVÄÄ!) ja alettiin joskus seittemän-kaheksan aikaan kattoon ekaa SAWia. Ja sitä jatku koko yön.. Mutta, sanon yhen jutun. SAWit on ensimmäiset leffat sen jälkeen jotka sai mut meneen "D8 HYÄÄÄÄ", ku katoin Manaajan Iran kans joskus 7-8-vuotiaana. Eka
oli ehkä kaikista paras. Kutonen on vielä näkemättä, ja sovittiin Christinan kanssa että sitkun se tulee vuokra DVD:lle niin vuokrataan ja katotaan se, ja samoin kaunat. Miuhaha. Kello oli jotain seittemän pintaan kun lopetettiin leffojen kattelu ja totesin Christinalle että mää en mee enää nukkuun ku pitää olla kaupungis kymmenen aikoihin, et mee sää vaan. Mut Christina sinnitteli hereillä. :3 Koitettiin piirrellä siinä, laitan tän tekstin loppuun ne mun Huono Tuherrukset ..
Äiten kans sit keskustas käytiin Anttilas, Swampis ja pankis. Anttilasta ostin vieraskirjan kun ajattelin että sellanen vois olla ihan kiva, ja sitkun se tulee täytteen joskus niin sitä on kiva
paikka. *tilannu monet levyt sieltä* Pankin jälkeen lähettiin sit Hatanpäälle ja olin siellä neljään asti ja lähin sit kotia. Äite osti Alkosta papalle viinaa. :--D Swampista ostin Marialle sen joululahjan, JA VOI PERKELE KUN QUEENIN LEYJEN HINTA ON NOUSSU! D8 Ennen ne oli 8-12e nyt ne perskele veteli melkee kahtakymppiä. Taidan vastedes tilata redtagmarketista. Se on hyvä nettikauppa.
Eilen vaan, no, pelasin kutosta ja kattelin Monty Pythonia ja koomailin. Tänään vähä sama juttu, paitti että olin töissä ja mulla oli aamusta seuraa.. :3 Palaanpa siis aamuun!
Täällä kun tehdään nyt jotain Vähemmän Hiljasta remonttia, niin aamulla heräsin taas
joskus seittemän aikaan porakoneen meteliin(menin kahen aikaan nukkumaan). Olin että FFFFFUUUUU, kaivoin mun puhelimen kuulokkeet kun mp3nen oli liian kaukana ja aloin kuunteleen mun kännykästä musiikkia. En ehkä saanu nukuttua enää sen takia, mutta sain
pa maata silmät kiinni sängyssä musiikkia kuunnellen. Sit jossain vaiheessa havahdun siihen kun kesken yhen FF-biisin(en enää muista mikä se oli) alkaa soimaan Queenin "Made In Heaven" joka on soittari. Avaan silmät ja katon puhelinta, katon ihan koomassa ja toteen itelleni "..... mun puhelin sanoo että Aapo soittaa...." sit tajuan että EI VITTU AAPO SOITTAA ja vastaan ja oon ihan öäääähhh? :D Aapo oli tossa Hervannan lukiossa, tuli tänne karkuun yksiä kakruja joita se vei tonne lukioon tutustuun. Se kysy että oonko kotona, voinko tulla, olin ihan että joo totta kai. Sit se sano että sulla on kuulemma jotain asiaa mulle... :DDD NO ON VAIKKA MITÄ mutta kun en vaan saa suutani auki.
Sit äkkiä sängystä ylös, lököhousut jalkaan ja huppari päälle. Ja olin aika hehkeen näkönen ku hiuksetki oli niin hyvin että huhhuh. :--D No, Aapo tuli ja olin noin puol yhteentoista, yritti luoda kontaktia kissoihin(jos Aapo luet tätä niin kyllä se siitä, sun pitää vaan käyä useemmin niin ne oppii tunteen sut! Ja joo en tosissaan tiedä ketkä kaikki tätä lukee), pelailin siinä sivussa FF6sta ja sitten Opera House-kohtauksen jälkeen siirryttiin kahteleen Monty Pythonia.
Kiitos, Aapo, kun piristit. :3 Oon normaalisti aina niin yksin täällä, et on mukava saada tollasia ekstemporee vierailijoita.
MUT NO JOO, sain tänään uudet työvuorot. Voin heittää hetkeks ainakin hyvästit mun rahattomuudelle! Kun oon 21 tuntisena, niin nyt mul on melkein joka viikko ~30h. :DD Paitti yhel viikol ku oon jonku pari-kolmepvää taas töissä. *naur*
No mutta, nyt laitan ne huonot piirrustukset. Nää oli kaikki tosiaan sit piirretty valvotun yön jälkeen aamukaheksalta että laatu voi olla vähän sen mukasta. Ja aivan, nä on kaikki tehty samalle paperille, kooltaan A3, ja koska en halunnu ruveta väkrään Christinan skannerilla niin joudun ottaan mun kameralla kuvat niistä joten laatu ei oo mikään paras. :D
Nekotyttö Christina ja sen minionit. 1. "Fly my pretties, fly!" 2. "Ready, Ma'am." 3. "? Fish?" Christina vähän sekos kun se näki ton Tankki-Rosan .. Zoom 1 Zoom 2
Ei yöunia...!
"Joku porkkana tms" "Nom"
Ilmeet lehvaa kattoessa... Olin melki koko ajan noin. :D
First meeting - No ei ihan, mutta muistan kun näin Christinan ekaa kertaa mietin että pystysinkö mä vetään nekolookkia. :D Sit totesin että "I totally can't pull this off". En oo kyl koskaan koittanu, mutta olettanu vaan. Kuten tohon kuvaan olinki laittanu.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää yötä.
Lähettänyt Lamppu klo 23.59 0 kommenttia
Tunnisteet: aapo, art, christina, faysal, FF, kissat, kuva, monty python, niina, paskaa, piirtäminen, Queen, ragnarok online, screenshot, työt, äite
perjantai 27. marraskuuta 2009
What's wrong with me
[mieliala: kipeähkö, hieman masentunut ]
[musiikki: QUEEN - Body Language ]
Oikeesti.
Mikä mussa on vikana? Ihmiset sanoo, että olen "aika kaunis", "nätti", "söpö", "aika pakkaus", "luonnonkaunis" ja vaikka mitä paskaa .. Miks en sit kelpaa kellekkään muulle, kun nelikymppisille ja siitä vanhemmille äijille ketkä on muuten vaan irstaita, epäilyttäviä tai juoppoja? Tai sit kaikkia noita yhdistettyinä.
"hello i find y profile i stopp it i was thinking to take contact w y ,i m looking for get family and kids , i can all my love but before this happened i want to know y more , i like what i look please answer for me D.HEI HEI" Sain tollasen viestin MySpacessa. Katoin, se oli 38-vuotias muslimimies. Ei mulla oo siis mitään muslimeita vastaan, mutta .. Miksen mä kelpaa sellasille ihmisille, keitä itekkin katon Sillä Silmällä?
Muistan joskus nuorempana kun aattelin, että oon varmaan käyny läpitte ekan parisuhteeni siihen mennessä kun täytän 20(oon saanu perheeltä suorituspaineita kun ne on kaikki ollu parisuhteessa ennen ku olivat ees 18), mutta missäs ollaan. Sinkkuna ja aina niin iloisena. Okei on tässä vielä vajaa 6kk ennenku täytän 20 mutta joo, mistäs repäsen itelleni parisuhteen. Ainoo ihminen kenestä oikeesti välitän enemmän kun kaveritasolla, ei vastaa mun tunteisiin niin sekin on aika kaukaa haettua.
Ja taidan olla viel tulos kipeeks. OHYAY!
Mutta vähän ilosemmalla saralla, oon ruvennu saamaan kiksejä bassoista. Se on totta, että basisteja aliarvostetaan, oon tehny sitä itekkin aikonaan. Yritän kyllä aina kuunnella kappaleissa että kuuluuko basso. Nyt koitan aina Queenia kuunnellessa kuunnella, että kuuluukos Johnin bassonsoitto kuinka hyvin .. Ja kun kuuluu, niin oon aina ihan kikseissä. Pari biisiä missä basso painottuu, on esim Body Language ja Another One Bites The Dust. Youtubettakaa jos ette tiedä. Sain pikkuveljenkin innostuun bassoista kun kävin tossa eilen.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Oudot Obsessiot - Osa 1
[mieliala: ok, for a change ]
[musiikki: Freddie Mercury - Living On My Own ]
Oikeesti.
No, jotkut tietää että oon ihan obsesioitunu viiksiin. Oon aina ollu! Johtunee siitä, että iskällä on viikset. Ja Freddie Mercuryllä, ah. Ja jos joku kysyy multa, "Kuka on sun suosikkihahmo Simpsoneista?" Mitäkö vastaan? NED FLANDEEEERSS! Miks? SIL ON VIIKSET.
Viikset on khuul. Miehet, joilla on viikset, on jotenkin .. aikuisia, charmikkaita! VIIKSISSÄ ON SITÄ JOTAKIN. Yks syy miks oon ihan obsessioitunu Hitleriin(en oo uusnatsi, thank you very much!), on nimenomaan ne viikset. Joten, VIIKSET RULAA! Joten, jos haluaa mun huomion, kannattaa kasvattaa viikset. (Kyl mun huomion muutenkin saa, mutta ... VIIKSET!1 Ne on niin cool. Period.)
Ja nyt kaikki pitää mua ihan outona. :D Yay!
Ja hain tänään äiteeltä vanhan näppäimistön, joka on langaton. ELI NYT VOIN DATAA SOHVALTA ILMAN ET TARVII PITÄÄ LÄPPÄRII SYLIS, HA! 8D Onko vähän win olo.
Mut joo oli mulla muutakin. Tosiaan kävin äiteellä tänään, lainasin Faylle mun pleikkaykkösen muistikortin kun löysin sen! Kissat oli leikkiny ilmeisesti kanssa ja se oli menny mun hyllykön alle. Hmph. Pelasin vähän sit pleikkaa, mm. Digimon Rumble Arenaa ja yhtä Jellonakunkku peliä. Kun en huomannu ottaa mitään omaa peliä täält mukaan..
Jaaaaa tuli sitä vähän itkettyäkin sit. Kerroin äiteelle ja Maikille siitä mun bussikortti-hädästä, ja kun Laura tuli ja swooppas apuun ilman et ees pyysin. Aloin vaa poraa kesken sen jutun kun olin niin liikuttunu, että mulla on Lauran kaltanen ystävä. Laura, OIKEESTI, kiitos siitä. Toivottavasti meille ei tuu välirikkoo, en kestäis! ): Vaikka hyvinhän tässä on menny! Thii. (Ja joo tuppaan olla kauhee porukolli mut emmä sil voi mitää. Mut kyl nolotti ku porasin siin.. :D Mut kuten sanoin, en porannu siks että oli huono olo tai mitään, mutku olin vaan niin liikuttunu.
Plus sit puhuttiin raha-asioista. Fay oli hyvä, kun se ennen mun lähtöö kysy että mitä toivoisin, jos saisin toivoo IHAN mitä tahansa haluisin ja se tulis toteen. Mietin hetken, ja sit totesin - loputtomasti rahaa. Freddie Mercuryn sanoin;
"Money may not buy happiness, but it can damn well give it!" Ja toi olis mun kohdalla niin, NIIN totta. Saisin velkani maksettua(joita ei kyl oo paljoo mut ahistaa silti...!), sisustettua kämpän, käyä korjauttaas nää mun boobsit(ja ehkä muutakin..), matkustaa, ja ennen kaikkea elää huoletta rahasta. Oon eläny köyhyydessä kohta 20 vuotta, joten jotkut vois luulla että siihen on tottunu. Mutta se vaan vituttaa.. Äitee teki loton tänää, täytyy toivoo että jonain pvnä tärppäis. Heh, meil on äiteen kans hyvä diili; Lototaan 2krt kuukaudes, vuorotellen. :--) Ei sitä koskaa tiiä jos jotain sattuu joskus tuleen!
NIIIIIN ja tuli kauhee himo järkkäillä tätä kämppää. Okei, siivoilla. Kun mulla oli tuol makkaris yks nurkka täynnä kaikkee roinaa, niin kävin sen lävitte ja heitin turhat pskat menee. Nytku pääsis tosta mun vanhasta sängystä eroon. Se on vielki tääl olkkaris. Ketuttaa vaan, kun mul ei oo kirjahyllyä mihin voisin purkaa mun mangat ja kirjat tuolta mun kaapeista! Argh! No, ehkä joskus.
Varasin myös ilmasen näöntarkastuksen Instrumentariumille. Koska mun näkö on huonontunu ihan sikana ... Ens viikolla aika, jeijjj.
Mutjoo tää akka laittaa nyt näppäimistön lattialle ja jatkaa Samantha who?:n kattomista. Ei ehkä paras komedia mitä oon kattonu, mutta on se ihan hauska.
Nowhere to go, nothing to do with my time
I get lonely, so lonely, living on my own.
Lähettänyt Lamppu klo 21.43 0 kommenttia
Tunnisteet: asunto, faysal, freddie mercury, iskä, laura, maikki, raha, äite
perjantai 14. elokuuta 2009
No voe sun saakeli
[mieliala: blarfgh ]
[musiikki: QUEEN - Living On My Own ]
Tarviin. Ammattiapua. Oikeesti.
Tänään ku töitten jälkeen menin äiteelle, olin siellä ja tutkailtiin Laatukirurgian nettisivuja ja päädyttiin siihen että mennään sinne jos mennään syksyllä. No sit sanoin et hei tuun samaa matkaa tein kaa kaupunkii(äitee men saattaan Fayn junaa), ja näin tehtiin. Alko tulla heti ahdistusta, kun lähettiin sit rautikselta äiteen kaa käveleen kohti koskipuistoo. Niin kauan ku oon jonkun ihmisen kanssa, mua ei häiritte niin paljoo se mitä ihmiset ajattelee musta.
Mut voi jumankeuta kun oon yksin.
Äite sitte käänty sinne koskipuiston bussipysäkeil, ja mä jatkoin matkaa kohti keskustoria ja suuntana Vapaa Valinta ja uudet kuulokkeet, kun vanhat sano ittesä irti. No voi vittu kun tuli niin kauhee olo siin hämeensillal että alta pois. Meinas itku tulla kun oli niin paha olla kaikkien niiden ihmisten seassa. Menin sitten tien yli, ja siellä puolella toria mis on se suihkulähde, oli 2 jotain tyyppiä jakamassa ilmasia haleja. Niil oli sellaset laput kaulassa että Ilmaisia Haleja, tms. Se oli hirmu söpöö. Coneissa se on ärsyttävää kun niitä on joka paikassa, mut arkielämässä se on kiva piristys. Näin ku ne(mies ja nainen, jotain ulkomaalasia, mut puhuvat suomee aika hyvin) halas jotain vanhempaa naista, ja hymyilin vaisusti. No, koitin kävellä siitä ohi huomaamattomasti, kun tää naikkonen sit tulee mun luokse ja kysyy saako antaa halauksen. Olin että no, mikäs siinä, ja halattiin sitten. Siinä halauksen keskellä hän sano mulle että "Siunausta". Kiitin, sanoin että samoin, ja jatkoin hymyillen matkaa. Se kieltämättä helpotti vähän oloa. Edes joku ei pidä mua hirviönä.
Vapaa Valinnasta tarttu mukaan tollaset mustat lököhousut ja miesten sukkia 3kpl(räpyläjalka kun olen, haha), kun olivat mokomat niin halpoja. Kuulokkeita siel ei ollu - ainakaan sellasia kun halusin. Kävelin sit Anttilaan. Mulla oli matkassa pyykkikassi, jota pidin sylissä. Peittelin sillä itteeni, niin sanotusti. Tarkemmin sanottuna mun mahaa. :--) Kävelin se kassi sylissä sitten Anttilaan, ja kattoin kuulokkeita. Perkele, kaikki halvimmat oli viety. Otin sitten seuraavaks halvimmat, mitä ne ny makso, jotai 20-25e. Mut voi jumalauta kun otin ne samantien käyttöön, SAIN HENKISIÄ ORGASMEJA. MUL EI IKINÄ OO OLLU NOIN HYVIÄ KUULOKKEITA. Siis oikeesti. Hyvin vähän kuulu taustahälinää läpi. Ei melkeen yhtään. Ku vanhoil kuulokkeil kuuli saatana puheenki vaikka olis ollu täysillä.. *naur* Et kyl kannatti.
No, siinä sitten häpeissäni ja ahdistuksissani kävelin takas keskustorille, ja huomasin et kas 23nen olikin jo pysäkillä. No, menin sisään ja ihan perälle istuun. Vaihtelin mp3sesta biisejä niin kauan, kun tuli mieluisa vastaan. No tulihan sieltä sitten, Queenin remixi Freddien soolobiisistä Living On My Own. Molemmat versiot on hyviä, ei siin mitää. No, se mun musisoinnin kuuntelu kait kuulu PIKKASEN läpi, koska muutamaa riviä edempänä olleet kaks turistia kääntyvä kattoon mua PARIIN KERTAAN(hymyilivät toki), ja mää vaan nauroin ja räläsin mp3sta. Sit jumankekka se toinen nikkaa mulle silmää! Olin iha hämilläni, ja voi vittu näytin sille PEUKKUA. Oonko ees vähä tyhmä.
Bussi sit lähti liikenteeseen, ja aloin tekstata äitille viestä. En ny jaksa kaivaa mun puhelinta tuolta jostain, mut jotain laitoin siihen että en kestä olla enää ihmisjoukoissa, huominen Hidoin mökkeily ahdistaa, sit muutenki kauheeta angstia tästä mun ulkonäöstä jne, sit laitoin siihen sen että meinasin alkaa poraanki ku en kestäny. Laitoin siihen myös, että Vertsun mielest mun pitäs men lääkäriin. Niinku pitäski, mutku en osaa puhua mun ongelmista face-to-face. Se on mun ainoo este. Ja sit ku lähetin sen ni voi vittu se meni AAPOLLE. Ei vittu vähänkö ees häpesin. Äkkiä sit laitoin sille viestä et sori piti men äiteelle. On moneen kertaa meinannu käyä noin, kun Aapo on mun puhelimes ekana ja äite viimesenä. Mutta että kyl ajan valitti feilata toikin. BAAAGH. No mut Aapo sit vastas siihen, ja sano että kannattaa hakee ammatti-apua. Hakisin, mut se on mulle niin hankalaa..
Noh mut, koitan selvitä viikonlopusta. Sit maanantaina Hesaan, ja tiistaina Saksaan. Otan koneen mukaan, mut en nettiä. Tulis muute aika tyyris lasku. :--) Mut jos siel on tyylii langaton netti niin sitä sit käytän kuulumisten välittämiseen. Hostellin tiedois luki että internet on, niin en tiä meinaakse sitä et siel on joku kone mil pääsee vai tosiaa langaton. Näkee sit. Mut otan koneen silläki mukaa, et saan kuvat sit koneelle heti niin ei tartte pelätä et muistikortilta loppuu tila.
Mut nyt nukkumaan, Fixien kyyti saapuu DUOlle joskus kahentoista aikaan. Nighty night.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
"Pirtsakka tyttö, vaikka itkikin kauheesti"
[mieliala: ok ]
[musiikki: Michael Jackson - This Time Around ]
Blargh.
Joo ei oo ollu fiilistä nyt kirjotella. Ei todellakaan.
Mut kaikki on sujunna ihan ok:sti tänä aikana, kuunnellu lakkaamatta MJ:tä ... Osasyynä on kyllä se, että ulkonen kovalevy missä oli mun kaikki musat sano poks. :| Ja MJ:n musat olin jättäny toistaseks viel tähän varsinaisel koneel - mikä oli oikeestaan hyvä. Onpaha jotain musiikkia. Latasin kyl QUEENItkin takas mut.. l-lol oon niin saamaton.
Hih, Tihveli makoilee tos vieres ja pesee itteensä. Söpö, on hän. Yuffie paapii nojatuolis .. Fay(joka on TAAS JÄLLEEN KERRAN TÄÄLLÄ YÖTÄ) pelaa olkkaris pleikkaa. Sain Niinalt ja sen isält teeveetä lainaan, ja kysyin sit äiteelt et voiks Fay ottaa pleikan mukaa. Ku katottii Moonwalker... ;D Nii nytse pelaa tuola ja mä dataan. LOL WHAT A HAPPY FAMILY.
Diih, mitäs. Rikoin taas puhelimeni. Että mä osaan! Ostin sitte hätäpuhelimen DNA:lta, ja sovittii äiteen kaa että ku saan uuden niin myyn ton mun hätäpuhelimen sille, ku seki tarttis uuden puhelimen. Tänää kävin sit Verkkokaupast hakeen mun uuden piirtiksen(RIP wacom), ja oli kiva siin tiskillä selittää et "Joo mul ei oo sitä viestii mis on se numero ku mun puheli vähä niinq hajos... :D:D:D:D:" Onneks se sitte hoitu sil et annoin vaa nimeni ja osotteeni ni se löys sen sielt, hihi. Koitin sitä äsken tos, toimiihan se mutta perhana sitä on OUTO käyttää. Johtunee siitä että se o isompi ko se mun vanha, ja ku ei oo mitää kunnon alustaa mihi laittaa se et pystyski piirtää jtn .. Mut kylse siit sitku joskus saan tietsikkapöyän! *naur*
Seuraava kappale sisältää RAGEamista.
Mut prkl sitte ku lähettiin sielt Verkkokaupast.. käveltii Härmälän puolelle oottaan bussei ku seiska ja ykköne män ohitte. No, sitku paunu tuli siihe pysäkille, tai no oli tulossa, niin sellanen saatanan vammane akka tulee pyörällä JUST SIIHEN PYSÄKILLE, EI JARRUTA, PUHUU VAAN SIIHEN SAATANAN PUHELIMEENSA. No, kun ei mitään väistöliikkeitä nainen tehny, mää koitin väistää parhaani mukaan pyörää, ja koittaa samalla olla työntymäst bussin alle(=olin ihan tien reunas), NIIN VITUN ÄMMÄ VAA TULEE SILLÄ SAATANAN PYÖRÄLLÄ PÄIN JA MEINAAN OIKEESTI TIPPUA SIIHEN BUSSIN ETEEN KU SE OLI VIEL LIIKKEES. Huusin sille perään jotain että "Vois sitä saatana pysähtyäkki" tai jtn, en muista.. vitutti niin paljon se akka. Bussikuski oli kyl reilu ku mentii bussii, sehä oli luonnollisesti nähny koko tilanteen. Se sano että "OLISIT POTKASSU SITÄ" :D:D:D:D:D:Ddd Sanoin sille että no niin kyllä tekikin mieli. Stna mikä ämmä ... >:((
Mut haha, äite sano että se oli jutellu Hennan kans Pertin hautajaisis, ku Henna on ny ollu Pohjoses kiertelemäs Pertin perhettä läpi, että Pertin sukulaiset on jotai kommentoinu musta että "Oli kyllä reipas ja pirtsakka tyttö, otti hyvin valokuviakin vaikka itkin niin kauheesti".. :'''))) Sit ilmeisesti Pertin vanhin veli, ja kenen kanssa Pertillä oli eniten samannäkösyyttä, kehu mua justii ku jaksoin ottaa kuvia, ja sano että tuli varmasti hyviä.. no lol, enny tiä. XD Siit yhestäki kuvast tuli nii tutinen ku tärisin itekki nii kauheesti ..
Tässä vähä piristystä iltaan - ite ainakin repsahdin ku kattelin ton jokin aika sit. Olisko ollu eile?
:'') <33
Lähettänyt Lamppu klo 22.42 0 kommenttia
Tunnisteet: faysal, hautajaiset, michael jackson, piirtäminen, Queen, rage, tifa, video, yuffie
lauantai 14. maaliskuuta 2009
"Miksi Hitler kiehtoo yhä?"
[mieliala: Ookoo ]
[musiikki: Gigi D'Agostino - BlaBlaBla ]
Meinasin tuossa eilen kuolla kun kattoin tiliä, "Suomen Lähikauppa Oy - Palkka - 603,59€." IN YER FACE! Siis, tuo ei ole KUUKAUSIPALKKA - toi on palkka yhdeksältä päivältä. Tohon vaikuttaa toki se, että olin sen yhen sunnuntain kokonaan töissä eli rapsahti siltä ajalta tuplapalkka. Ens palkka näyttää kans lupaavalta mitä kattelin noista lasketuista tunneista. Ei ehkä ihan nuin paljoo rapsahda tilille, mutta voi hyvinkin tulla melkein samanverran. Uuuh mama, keep the money comin'.
Mun kädet on pahasti paleltunu, samoin jalat. No siis ei sillain pahasti että siitä ois mulle suurempaa haittaa, muutaku se että ne kirvelee ja on epämääräsen tuntuset ja punertaa, mut onse silti ilkeetä. Sain Maikin kaverilta ite tekemät tumput(himo kivat), ja aloin nyt käyttään niitä. Vähän jälkijunas vaan..
Heh, oon kauheesti ostellu nyt DVD:eitä. Monty Pythonin DVD-boxin, Monty Pythonin Brianin elämä, Blindspot - Hitler's secretary, Hitler - Erään miehen ura, Hitler - Pahan nousu, Auschwitz - lopullinen ratkaisu ja Stauffenbergin. Mut kerranki ku on rahaa! ;__; Ja en aio ostaa enää mitää muuta ko ne puhumani vaatteet, ja sitte ehkä pari levyä tms. Sitte laitan rahaa sivuun, ja jätän 100-150e tilille laskuja yms tarpeellisia menoja varten. Onneks tulee tili kahen viikon välein!
Niin siis; tiistaina mennään äiteen kaa käymää sielä Seppäläs kahtoon niit vaatteita. Kattoo ny kehtaanko ostaa niitä, se ratkasee milt ne näyttää mun päällä. Sit keskiviikoks tehtii sellane suunnitelma, että mennään kaikki porukalla aamulla bussilla viemää Fay koululle, ja sitte mää ja äite jatketaan sillä bussilla eteenpäi ko Fay jää pois. Sitte vaihetaa bussia 71seen tai 26seen ja käyään eurolla, sitten siitä keskustaan vähä kaupoille(ei vielä oikee tiedos misä, mutta swampissa ja akateemises haluan käyä) ja sitten ku kello näyttää sen verran niin meen Siperiaan työhöntulotarkastukseen. Mullon aika sinne 12.30, ja äite sano että se lähtee sitten kotia ko mä meen sinne. Niin äite on ny saikulla kun se satutti selkänsä töissä. Se saa, ja sen pitääkin, liikkua hieman, mutta ei liikaa. Sillä mää sainkin sen houkuteltua kaupungille, kun sanoin että kävellään rauhallisesti.. :D Koitan pitää sillai etten ostais yli sadalla eurolla mitään.
Katteltiin tossa Fayn kanssa eka puolisko Pahan noususta. Ketuttaa vaan ku sei oo saksaks, menee se fiilis siitä. ): Hyvähän se on ei siin mtn, mut ei se Perikatoo voita. \o/
Viddu meni maruseki tänää sivu suun, ja nii menee ens maruki. 4.4 ois seuraavan kerran ja oon sillo töis. Sillon olis ollu kiva mennä ja juhlistaa synttäreitä vähän etukäteen mut ei .. Ehkä meen sitte maanantaina sinne yksin syömään tai jtn. Ei mun mukaan kuiteskaa kukaa lähtis. :P
Nyt pari jaksoo simpsoneita ja nukkumaan, huomenna taas töitä.
perjantai 30. tammikuuta 2009
No voi uugh
[mieliala: tööt ]
[musiikki: Ooshima Michiru & S. Geraghty - You Were There ]
Jeesus Kristus, oltiin siellä kaupungilla kolmesta melkeen yheksää. UGH. Täs ohessa kuvei Marusekistä.
Ekana mentii rautikselle ja jätettii Fay sinne Jukan kanssa, ko ne män maalle. Sit käytii Niinan kaa heittämäs Maikille Jukan avain Amarilloon ja siitä pankkiin siirtään Jukan antama 500e mun tilille. Siitä sit lähettii 2sella
käymään Lapinniemes et voisin kopioida mun työvuorot MUT EEEIHÄ NIITÄ OLLU EES. :DD Mitä lie se Pirjo höpöttäny puhelimes että voisin muka kopioida ne. Olihan mun nimi siellä mut ei mun nimien kohalla lukenu mitää et millon ja monesta moneen oon töis. Ihme touhua.. No mut, käyn sielä sit joku toine kerta kattomas niit työvuoroi. Äite hokas sieltä kaupalta 4 valkosta kulhoo, 6.95e makso. Äite osti itellee, ja nii tein määki! Onpaha sitte kulhoja ku muutan omaa kämppään. Sitte huristeltiin sillä kakkosella takas keskustaan, ja päätettiin että mennään Marusekiin enste syömää, ko Niinal ol nälkä.
Iha rattosasti sielä kulu aika, oltii melkee joku 2h siellä. *naur* Mitäs, juteltii siellä miehistä ja vaikka mistä. :DDD Ja Krista(se kiva työntekijä) sano että kiva kun tulitte pitkästä aikaa ja sano meitä lempi asiakkaikseen! 8D Kunnon akka-talk! Sitte sen jälkee lähettii käymää Anttilas. Katteltii vaatteit mut ei siel ollu oikee mittä. Sit käytii kattoos DVDeitä ja CDeitä mut ei sielkä ollu mitää.. Tai no, yks Queenin levy ois ollu aika halvalla, mut se CD:n kansi oli NIIN pahasti rikki etten ostanu sitä. Mentiin
sitten Anttilan yläkertaan sinne astiaosastolle, ja sielä mä vasta niitä löytöjä tein! Oli semmonen söpö kukkalasi pakkaus, 4 lasia, ja se makso 7,50. Sit oli astioita; mukeja, kulhoja, lautasia .. Eurosta ylöspäi! Otin itelleni oranssin mukin, oranssin lautasen ja oranssin kulhon. XD Sit ostin teepallon ja pullasudin. No, siinä pakkaukses niit ol kyl 2 mut. Meil kun ei pullasutei oo täs taloures, ni pidän huolen että omas sitten on! Nyt on vähä astioita sitten ku meen joskus omaa kämppää, ei tartte sillon ostaa. 8)
Mut tietty sen takia mää sinne töihin ny meenki, että saan sitä rahaa ja sitten sillä rahalla ostan kaikkee mitä tartten sinne kämppään. Ja nytkun se amerikan reissu meni sivu suun, niin saan enempi rahaa säästöön! Niin siis, Laura tulee takas Suomeen, JA PÄÄSEE TRACONIIN JA TULEE MEILLE YÖKS! \o/ Ei mua ees haittaa etten päässy sinne amerikkaan sittekää, kyllä sinne pääsee tulevaisuudeski, ei se mihkää katoo. ;3
Ömm mitäs. Joo, voisin mennä nukkumaan koska väsyttä kun oon syöny tänää liian vähän.
torstai 29. tammikuuta 2009
PANIIKKI
[mieliala: ÄÄÄÄÄ ]
[musiikki: Stephan Zacharias - Der Krieg ist Aus ]
MEIKÄ SAATTAA VALOKUVATA TRACONISSA.
ÄÄÄÄ.
Suorituspaineita, EES VÄHÄN!! Siis jos, JOS mieltsi ei pysty kuvaan ni mä hoidan sen kuvaamisen sen puolesta. Mää saan kyllä totutella ja neuvoja asiaan mut... SILTI! Teen kuitenki jotain väärin ja sit kaikki hajoo käsiin. *naur* Kyllä, luotan itseeni. HYVIN paljon.
Hmm mitäs, en ny pariin pvään kirjottanu tän mittä koska oli aika angst emo emo meininki, ja on vähän vieläkin, mut eiiiköhän se tästä. Ainakin toi valokuvaushommeli sai mun ajatukset muualle. EHKÄ LIEVÄSTI. Hrr.
Huame pitäs men käymää kaupungilla vähäse, ja käyä kopioimas työvuorot kaupalla. TYÖT ALKAA 25.2, on vähä semne olo et "vittu ku ei tarttis men".. :| Oikeesti, hyvin mä vedän. Ekaks oon iha innoissaa ko saan töitä mut nyt ei vois vähempää kiinnostaa. Huomaa kyl että tää ala ei oo mua varten. NOO, eiköhän toi "ei jaksa"-vaihe mee ohi sitku sen homman alottaa. After all, se kestää vaan tän vuoden. KYLMÄ SEN KESTÄN. Toivon mukaan.
Ikaalisten kylpylä reissu siirtyy, jes! Saan olla semi-rauhassa tän vknlopun. Fay lähtee maalle, ja sunnuntaina nään Vertsua. Menhää vähä valokuvailemaan.
Mutjoo, nymmä voisin heittää tähän videon jonka kekkasin eilen. Vai olikse tänää. No häl välii, se on hieno. Pojalla on mahtava ääni.
Tällee tältä erää. Otan kameran messii huame ko mennää kaupunkii(Niinan ja äiteen kaa), ja ehkä käyää reissun päätteeks syömäs marusekis, jos siel on vaa tilaa. Joten postaan sitten kuvia!
Lähettänyt Lamppu klo 22.18 0 kommenttia
Tunnisteet: faysal, niina, tracon, valokuvaus, vertsu, video, äite
torstai 15. tammikuuta 2009
Voi EMÄMUNAUS!
[mieliala: aaagh ]
[musiikki: Stephan Zacharias - Der Krieg ist aus ]
Toinen merkintä tänää, oh noes. No ei voi mittä, on ny pakko kirjottaa ennenkö meen nukkuu.
Mut joo, asia
Voi hyvä luoja mun kanssa, tän siitä saa kun ei sisäistä lukemaansa tekstiä ja omistaa ymmärtämisen vaikeuksia! Äite kävi hakemas ton mun kirjan postista, ja kun aloin selaan sitä ni olin vähän "heeetkinen...", vittu ei se ookkaa TEH ORIGINAL MEIN KAMPF vaan ANALYYSI (tai vastaava siitä! Voi lol. :D Emmä mittä analyysiä taho, TAHTOO SEN ORIGINAALIN! .. Jonka löysin huuto.netistä satasella, yh. MUT.. DO WANT! (Miks mun täytyy aina kiinnostua aiheesta joka on kallis!)Taian palauttaa ton ja vaiks se maksaiski maltaita ni ostan sen originaalin Mein Kampfin. Okei en 100% originaalia, koska se a) maksais hitosti enempi b) se ois SAKSAKS. *pilkunnuolija* Mut suomennos siitä, juu nou. Ei siinnä mitää, tekevälle sattuu. Onneks tilasin ton laskuun enkä tehny tilisiirtoo. Asia on helposti korjattavissa.
Mut joo, näin tänää. Kaupalla oli iha jees, Hannu sano että kiva nähä ja niin mustaki oli kiva nähä, sitte oltii puol viiest eteepäi Sirin kaa siel kahestaa, ja iha hyvi pärjättii. Siin ennenkö laitettii ovet kiinni ni Siri sano että "On sun lähtös jälkee täytyny kyl tehä oikeesti töitä, se Marika on vähä hidas..." MUA ARVOSTETAAN! \o/ FUCK YEAH! Mut sit meinattii jäähä sinne kauppaa sisää ku Siri laitto turvakoodin vahingos 3krt vääri. :D Päästiin me kyl sit pihalle, onneks. Ei tarvinnu oottaa bussia kylmäs, se oli se hyvä pual siin.
Kohta pitäs men nukkumaa, koska huomennaki on töitä. Mnhah. Voisin muuten men palauttaa ton kirjan huame mut on muuta tekemist enne töihi menoo. Muistaakseni se uus Posti on auki lauantaisiki, ja jos näin on, palautan sen lauantaina ennenkö pitää vahtia Faysalia. Äitee mänöö kavereidensa kans Telakalle, tai jonnekki viettää iltaa.
Mmmnnhh mitäs viel. Ei kai mittää. :D Hampit pitää men pesee ja pärstä ja sit vois nuQ.
maanantai 12. tammikuuta 2009
Unf
[mieliala: ookoo, as always ]
[musiikki: Stephan Zacharias - Der Krieg ist aus(mp3sella) ]
Uijui, oon niin addiktoitunu tähän biisiin. Saan siitä henkisiä orgasmeja. Kuunnelkaa se, se on aivan ihana! Tulee kauheen surullinen ja melankolinen fiilis kyl ku sitä kuuntelee. ): Mut umf.
Viimeyönä en meinannu millään saaha nukuttua kun ahdisti niin suunnattomasti. Ahdistus johtu minimaalisesta pelosta, kun meen perjantaina töihin taas, mut täl kertaa 14.30-21.15. Pelkään siis sitä, että en osaa tehä niitä iltahommia jos joudun niitä tekeen. Kylmä suurinpiirtein muistan mitä pitää tehä, mut .. Taina, joka mulle ne niitä viime perjantaina näytti, sano kyllä että "kysy jos on kysyttävää, et sä täällä kuitenkaa yksin tuu oleen". Taina oli tosi mukava, semmonen ehkä pauttiarallaa 50v naikkonen, ja puhuu minimaalisella murteella! Jos oikein kiinnitin siihen huomiota, niin siinä murteessa oli vähän Savon murteen vivahteita. Mut eniweis, se oli nii mukava kun se neuvo mulle niitä. Toivottavasti se ois mun kanssa sillon perjantaina illassa .. Mut jos vaikka tänää menis petiin hivenen aiemmin ku eilen, ni vois saadakki nukuttua.
Heh, Jukka kävi tos eilen ja se vähän vihjas jos lähtisin sen kanssa Torstaina Vastavirtaan kattoon Vandaaleja. ;D Täytyy kattoo jos se ottaa asian vielä puheeks .. Oho, mun sukkaan tuli reikä. Pikkuvarvas pilkistää pihalle. :| No, ei voe mittä. On mulla noita mutaki villasukkia tuola kaapissa. BD
HMMH AIVAN. Luin tossa eilen(kö se oli) ihan mielenkiintosen tekstin, jonka löysin sattumalta netistä. Se on aika pitkä, mutta kannattaa lukee! Se oli oikeesti mielenkiintonen, mää luin sen hartaudella. Mutta JOS ei välttämättä jaksa koko tekstiä lukee, niin kannattaa lukee ainakin ekasta kuvasta lähtien, jonka alla lukee "Bush said he never reads newspapers" ja kohdan 14 jälkeen voi lopettaa, jos haluaa. Mnää en kyl lopettanu, koska se oli mielenkiintonen teksti, KUTEN JO SANOIN. *naur* Kohta 11 sai mut bawwaamaan, semi-sairaassa mielessäni toivon että se olis totta.
Tänää pitäs mennä äiteen ja Fayn kaa käymää peltsun kirjastolla. Emmää taida jaksaa, haluan vaa lekotella perjantaihi saakka .. Vielä kun on tää mahdollisuus lekotella, ennenkö mun työt varsinaisesti alkaa, that is. HMM, koskahan se palkka tulee niistä päivistä kun olin sijaisena .. Näin ne päivät sielä kaupalla taukotilassa josaa kalenteris kyl, mut en taho muistaa niitä. Hyvä mie. :|
Sitten tekeen avatareja ..
Ei mut, tää teiän on pakko nää vielä.
OH IT'S FROM THE SHOW!! IT'S FROM THE SHOW, FROM THE SHOW!
Pure win, oon repeilly tolle eilisestä saakka.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Kylmä. :|
[mieliala: ok ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Chiyoko no theme MODE 1 ]
Nyorooonnn mut soitettiin eilen taas töihin, huomisesta perjantaihin klo 16.15-21.15. "Onneks" vaan viiden tunnin vuorot. :D No mut saanpahan rahaa, ja voin ostaa löytämäni harvinaiset kirjat! Hehe. >83 *löysi harvinaisia kirjoja netin ihmeellisestä maailmasta* Onneks nei kuitenkaa oo niin hirveen kalliita. Ois mul niihi nytki jo rahat, mut mul o tää neuroosio et jos ei oo rahaa tilillä ni tulee turvaton olo.
Oon pian saanu Pretty Guardian Sailor Moonin katottua, eli siis sen Sailor Moon liveactionin. Eilen sain minimaalisen hyperkohtauksen, ku PGSM:n yhes jaksos alko soimaan QUEENin I Was Born to Love You - kappale. *__* Sit ku oon saanu ton katottua, aattelin kattoo taas Kamen Rider Kivaa, ko son jääny vähä keske. Tänää kyl kolmisen jaksoo kattelin sitä. Mut kyl Kabuto on paras! \o/ Pitäs vaa viel se Kabuton leffa kattoo. Kattomisesta puheenollen, katottiin äiteen ja Fayn kans Der Untergang sunnuntaina, ja voi vitsi äite tykkäs! :D Seuraavana aamuna se vaa totes että "Vitsit en oo saanu sitä leffaa pois mun mielestä". Hyvä äiti, hyvä hyvä!
Leivoin eilen taas torttuja, kun oli taikinaa vielä jäljellä. Jukka tuli täs käymää, ja on parhaallaa Fayn kans pelaamas pleikal tai jtn, ja se kehu niitä hyviks! \o/ Jeeee, success!
Perhana kun täälä osaa olla kylmä, on taidettu huoneiden lämpötiloja laskee taas .. Aijai, VVO! *helistää sormea*
lauantai 3. tammikuuta 2009
Fungah
[mieliala: dööda ]
[musiikki: CMX - Pelasta maailma ]
Woooohiii että töis oli siis NIIN NASTAA TÄNÄÄ. :Dd No juu, istuin noin 5 tuntia kassalla, mikäs siinä! No okei ei siinä mitään, se aika meni niin nopeesti että se tuntu vaan parilta tunnilta. Pääsin mää sentää tauolle(no daa) ja laitteleen sit vähä juomia siin kolmen-neljän välillä. Mut yeah, tuntu hyvältä kun tietää että saan tästä päivästä ihan KUNNON PALKAN! \o/ ... vaiks eihä se ny yhen pvn palkka kauheesti oo, mut saanpaha silti! Mneheh. Huomena ei onneks tartte men töihi, mut ens viikolla ehkä joudun meneen. We'll see.
No mut joo, Jukka oli täällä meillä kun tulin kotia, olin abt seitemältä kotona. Se oli tullu kolmelta, ja odotti niin kaua kun tulin kotia.. ): That's so sweet. *sniff* Ja perhana, sain tietää et sil on Der Untergang kans .. :D "Joo en jaksanu vääntäytyä sillon kattoon sitä leffateatteriin ni ostin sen DVD:nä". WHY DIDN'T I KNOW ABOUT THIS?! *naur* Tai sit en oo kattonu Jukan DVD-kokoelmaa tarpeeks ajatuksella. Mut no, onpahan mul toi ny omana sit kun meen omaan kämppään. Sit ... joskus. :| Huomena pitäs äiteen ja Fayn kaa kattoo toi, saa nähä jaksaako ne. :D Niinku Jukka sano osuvasti; "Se on sotaleffa jossa on vähän sotimista". Mää ainaki jaksoin, ja tykkäänki tosta leffasta! (ORLY?!)
Ahh huamena saan nukkua rauhassa. Tänään ku tosiaa heräsin seittemältä, se oli yhtä painajaista. Menin nukkuun ajoissa, mutta en saanu unta ku vasta joskus kahentoista jälkeen ehkä. Heräilin tunnin välein(tarkistin kännykästä aina ajan ku heräsin), nukuin ns koiranunta ja näin ihan SIKA kummallisia unia(mm että yks muija synnytti mun jalkojen päälle kakaran). Aamul sitku vihdoinki heräsin, menin suihkuun, ja menin mahaltee takas nukkuun tunniks. Tänää ois tarkotus men vähä aikasemmi nukkumaan eli ... no, aika pian. *naur* Jos viel yhen Frendit jakson kattois ja sitte.
Tänää ois ollu myös Hidoin maruseki mut.. jäipi ny välistä! Ehkä ens kerral sit.
torstai 1. tammikuuta 2009
Jeeespoks
[mieliala: oukei ]
[musiikki: P-MODEL - KAMEARI POP ]
Vuoden ensimmäinen merkintä, woot! MELKEEN oon saanu ripustettua mun Tove Jansson - Muumit vuodelle 2009 - kalenterin, mutta puuttuu naula johon sen voin ripustaa. :| Voe. Eikä täsä huushollissa oo mitään mitä tarttis! *manaa* Vasara kyl on.
Tän kuun lopussa tulee kaks vuotta siitä, kun oon pitäny tätä blogia yllä. Hmm, hassua sinänsä, aika kuluu kauheen nopeesti.. :D No mut joo, äitee tuli tänää Fayn kanssa kotia, ja tekemäni tortut meni kaupaks. Kolme jäi huomiselle, jokaselle yks. Maistoin kyllä appelsiini ja mansikkamarmelaaditorttua, ja täytyy sanoo että ne oli hyyyyviä, vaikka puuttuki se ... muna siitä päältä. Ja vaikka teinki ne ite, orz. En tykkää kehua itteeni, se tuntuu kovin itserakkaalta.
Hyvä luoja että osaa väsyttää. Okei no, jos olisin työrytmissä niin olisin jo nukkumassa! Pitää ottaa itteesä niskasta kiinni ja ruveta painuun pehkuihin tähän aikaan, ettei tuu sitten helmikuussa ongelmia kun meen töihin. Ja tänään vois koittaa mennä ennen yhtä petiin.
Uu, nyt oon taas hivenen sivistyneempi, sain katottua pitkän odottelun jälkeen Sailor Moonin loppuun. Pitäs kyl viel lukee se ihan mangana.
Huomenna leffaan Maikin kanssa! Mennään kattoon Yes Man. My idea, hohoho. ;> Mikko joskus #Hidoilla sano että oli hyvä leffa, joten kysäsin Maikilta tahtooks lähtee mun kaa kattoon sen. Huomena työkkärin jälkeen meen suoraa Plevnalle, täytyy vaa lähtee hyvissä ajoin ku leffa alkaa 15:15.
.. Ja Lululla on joku spurtti meneillään, näemmä. Verhot ja matot ihan rullalla taas. :| Onneks ei oo mun päänvaiva sit enää ku muutan _joskus_ pois! Ja Traconin ohjelmalehen kansi on pian valmis, puuttuu enää vaan se tausta! :D I rock. Tänää vähä korjailin sitä yms, ni huomena sit toiv mukaan saan tehtyä sen sit loppuun.
HEY YOU, THIS SONG IS CALLED "KAMEARI POP"! Tähän jää koukkuun, oikeesti. Vaiks tää ei oo ees mitenkää erikoine! Mut P-Model ja Susumu Hirasawa, HELL YEAH. \o/
.. Tahtoo porkkanaa.
lauantai 20. joulukuuta 2008
Lähentelevät pummit
[mieliala: tööt]
[musiikki: Nobuo Uematsu - The Oath ]
Hyvää huomenta, maailma.
Eilen oli viimenen pv kaupalla. Mutta mulle soitettiin Lapinniemen Valintatalosta, ja sielä ollaan kiinnostuneita meikäläisestä. :] Meen maanantaina sinne haastatteluun, tai näin niinkun käsitin. Jokatapauksessa käymään siellä. Jätin töihin pipareita, ite tekemiä. Sain niiltä iiison lahjan, jota oli kiva kantaa kotia ku ei mahtunu muovikassiin. Siinä kun lähin, Hannu ja Siri oli kassalla sählääs jotain, niin menin niille sit sanoon heipat. Hannu halas mua ja sano, että ois ihan tosissaan palkannu mut sinne jos ois voinu. Siinä itkua pidätellen sanoin sitte, että mäkin oisin mielelläni jääny tänne. Sitten kun poistuin takaoven kautta(erään jutun takia, josta kerron kohta), ja heti kun olin päässy ovesta pihalle, alko kyyneleet valuun silmistä. Mutta ei se ole hyvästi, vaan näkemiin ..
Mut niin. Mun viimesen päivän pilas tää tampereen ehkä tunnetuin resupekka joka pyöräilee rikkinäisine vaatteineen, laseineen ja harottavine viiksineen ympäri tamperetta. Ekaks kun se tuli sinne kauppaan, juteltii iha vaa niitä ja näitä, ja sano että on kiva nähä pitkästä aikaa. No, mä sitten sanoin että joo totta(vaiks ei se iha totta ollu, mut halusin olla kiltti). Sitten se ohimennen kuuli kun puhuttiin siitä Lapinniemen V.talosta, kun meen sinne. Se kysy sitten, että vaihtuuko mun työpiste. Sanoin että joo, ilmeisesti. Se sitten sano että "Jaa, täytyypi siellä käyä sit joskus" Olin sit "Joo tuu vaan. :>" Mutta se oli virhe ...... Koska sen vähän aikaa kun juteltiin siinä, ni se kyseli että missäs asustelen, no mää si sanoin että Hatanpäällä. Sitten se kysyy että haluaisinko olla sen kaa joskus vapaa-ajalla ....
SIINÄ VAIHEESSA ALKO SOIMAAN KELLOT PÄÄSSÄ ETTÄ EI JUMALAUTA NYT POIS TÄSTÄ TILANTEESTA. Sanoin sit että mul on kyl täs joulun alla aika paljon kiireitä, mutta sit se sano vaan että no ei pakosti ny jouluna vaa vaikka sen jälkeen. No mää sitte jotai hymähdin siihen, ja sit mun oli pakko kutsua joku paikalle "päästään mua vessaan". No, Siri sitten tuli ja mää menin taakse paniikin vallassa. Sitten kerroin Heidille siitä mitä tapahtu, ja se oli ihan "hyyyii". :'D Sitkun se lähti, se meni myymälän kautta ja kassalla sano Sirille, että en haluais olla siinä ny ku se resupekka on siinä venaamas mua(se oikeesti jäi venaan mua siihen). Sitten kun vähän ajan päästä kävin kurkkaamas, onko se vielä siinä että voin jatkaa mun kassavuoroa, niin voi vittu siinähä se oli vielä, niiden Veikkaus-härpäkkeiden luona. Olin sillain "ÄÄÄÄÄ" ja juoksin - siis oikeesti JUOKSIN sinne taakse takasi. Sitten panikoin siellä hetken, ja menin Sirin luona käymään kassalla, ja se sitten kuiskas mulle että "Sä et varmaan halua olla tässä kun toi on?", ja olin niin helpottunu ku Siri suostu oleen siinä sitten. Mää kiitin sit Siriä, totta kai.
No, aina välillä takahuoneen kamerasta kattelin että näkyykö sitä äijää vielä. No ei näkyny, ja sitkun kävin siinä kassanlähellä niin Siri sano että se meni tohon pihalle oottaan, ja et se välillä kurkistaa tosta ikkunasta. Siis LOL! Siitä oli kulunu jo vartti kun olin lähteny "vessaan". Siri pyys mua sitte hakeen sille lisää rahaa kassaan. No, viimesenä jobinani tein sen sitten. Ja tosiaan kun lähin, lähin takaoven kautta ja kiersin mettätien kautta, Niinan lähellä olevan leikkikentän läpi, siitä niiden lähellä olevalle pysäkille(joka on kaupan pysäkkiä vielä yks eteenpäin). No, sitkun kello ei ollu viel nii paljoo että sielt tulis bussi, niin kävelin vielä yhen pysäkin eteenpäin. Vartin yli yks 50nen sitten tuli, ja kun huristeltiin kaupan ohi niin VOI VITTU SE OLI VIELÄKI SIINÄ KAUPAN EDESSÄ ODOTTAMASSA. Nytkin menee kylmät väreet kun kertaan tätä juttua .. Sit illemmal suihkussa ahdisti nii maan perkeleesti, että piti kyykistä ja purkaa se jollakin, mutta en viittiny suihkussa alkaa huutamaan. Siis; jos se ei ois kysyny sitä "Voitko olla joskus vapaa-ajallas", ni kaikki ois sujunu hyvin. Ja ku mul iski paniikki, ni en mää siin tajunnu et olisin voinu sanoo sille "Ei kiitos". ): Lol panic!
Mutjoo, muihin juttuihin ny. Oon atm yksin kotona, äitee ja Fay lähti eilen maalle joulua viettään. Mää jäin tänne yksin, thank GOD. Saan olla abt viikon tääl yksin. Nii no, jos ny pääsen iskälle viettään joulua illaks nii se on eri juttu. Oisha se kiva .. Mut jos en pääse iskälle, niin mulle on Niinalle kutsu jouluaatoks. :3
Oon lahjakkaasti saanu laihdutettua kolmen kuukauden aikana melkeen neljä kiloo. \o/ Joillekkin se voi olla huono saavutus, mutta laihtuminen hidastuu loppua kohden .. Ja mähän en ny ollu mikään überläski kun alotin. Siis nyt puhutaan kesä"läskeistä". :D
Mutjoo, jospa sitä vois suunnitella jotain aamupalaa.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Please, push "undo"-key.
[mieliala: tättähäärä ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Dreaming machine ]
Njoo-o, enpäs oo jaksanu tänne taas skriivailla. Mutta ei se mitään, skriivailen nytten, ennenkö menen nukkumaan! En kuitenkaan saa unta taaskaan ennen yhtätöista, koska nenu on lopen tukossa.. Eilen vielä sain sumuteltua vähän nenäsumutteen lopulla, mutta tälle illalle tosta ei riitä.
Mut joo! Hannu sano, että se haluis mut töihin tonne Valintataloon! Olin NIIN otettu. Ku se piti tosa yks pv viimeviikol päivän tsempin Tanjan kanssa, ni se pyys mut sinne mukaan. Se hölötti siinä jotai leivistä yms(joo kuuntelin kyllä, mut en enää muista), ja sitte se otti puheeks tulevat harjottelijat; se alko hakeen niitä ajoissa ennen joulua, ku mähä jään pois .. Sitte se sano, että täytyy toivoo, että se uus harjottelija ois yhtä mahtava kun Laura! Olin ihan "USOOOO!", mut sit Tanja sano että "niinpä, susta on Laura ollu hirveen suuri apu" ja mää olin ihan otettu.. Se uus harjottelija naikkonen on 32-vuotias, ja vaikuttaa ihan mukavalta. :3 Hheheh, Hannu sano että saatan päästä opastaan sitä ennenkö mul loppuu. >) Se sitte sano, että hän ottas mut iha mielellää tänne töihin, ja Tanja oli siihen että "ilman muuta". Se o vaa ylempitahosten päätettävissä, että halutaanko mulle maksaa palkkaa. XD Pitäkää peukkuja! Muuten töis on menny ok.
Aivan, tuli töistä mieleen .. Tuosa yks pv viime viikol myös, kun olin järjestelemäs hyllyi ja menin takaa hakeen piccolinkkiä, näin maitokaappien luona pikkupojan joka kyykisteli siinä, menin sitten kattoon että mikä sillä oli hätänä. Se oli vahingossa pudottanu jugurttipikarin lattialle, ja näemmä yrittäny siivoilla sitä jugurttia saappaan pohjallaan.. ressu. Sitte katoin sitä, sanoin että "ei se mitään, vahinkoja sattuu" ja sit huomasin että sil oli syli täynnä niitä pikareita. Olin sillai "voi poika mikset ottanu koria", mut emmä sitä viideny sanoo. Se sitte sano että "äite lähetti kauppaan.." ja näytti kauppalistaansa. Mää tarjouduin sitten auttaan sitä, otin osan pikareista itelleni, otin listassa näkyvän maidon käteen ja kaks risi-fruttia, ja menin sen pojan kanssa yhessä kassalle. Henna oli siinä kassalla ja hymyili kun aloin lapoon sen pojan ostoksia kassalle, ja sitten ku se oli viivakoodilla lyöny ne kassaan, poika alko ettiin rahojaan taskusta. Sillä oli ihan SIMONA pokemon kortteja sielä, sanoin että "anna mulle, mää voin kattoo onko täällä välissä", ja samalla kun se poika penko taskujaan, mää kävin läpitte sen pokemon kortteja, ja löytyhän sieltä sitten 10e:n seteli. Henna vaan hymyili, kun sanoin sille pojalle "mee sää vaan pakkaan, mää hoidan tän maksamisen", ja Henna anto loppurahatki sitten mulle. Menin sitten sen pojan viereen kassan loppuun, menin kyykkyyn ja sanoin "tässä on loppurahat ja kuitti" ja lähin sitten takasi jatkaan hommia hymyillen. Siitä tuli mulle joteski nii mukava olo, kun sain auttaa tommosta pikkusta. :3 Hehee.
Hmm mut mitäs. Iskä soitti mulle lauantaina illalla. Olin ihan että "kuka mulle tähä aikaa soittaa", ni sitku katoin puhelimen näyttöö ni iskähä se. Sitku vastasin ni se kyseli että "ootko kotona", "mitä teet", "ootko pian menossa johki" .. Aattelin, että jotain vakavempaa olis sattunu ku se kyseli nii kauheesti, mutta se kysyki sitte vaa että haluunko keikkaa, eli mennä vahtiin Marjoo. XDD suostuin sitte, koska oon muutenki lupautunu meneen sinne ennen joulua. :D ja saan samalla antaa lahjani niille..! Tänään tekemäni konvehdit, ja sitten piparit jotka tein kans ite. B)
Tein ekaa kertaa kesän jälkeen 100 vatsalihas liikettä melki yhteenputkeen toissa pvnä, perkele mun vattalihakset o vielki iha kipeet! :'D äyyhhh. Niin ja kipeestä tuli mieleen, oon kai tulos kipeeks. Tänää töis oli 37 nouseva lämpö, ja sitko mittasin tos ni oli 37,1. Saattaa toki johtua MENKOISTA JOTKA ALKO TÄNÄÄ(>_>), tai sit oon iha tosissaa tulos kipeeks. Ko meil on kotona kipeenä äitee ja Fay, ja kaupas tänää kävi moni nuhanen hlö, ja Hannuki oli tosiaa viimeviikol kipeenä, kuten mainittin viimeks ku kirjottelin tän. Aivan ja joo, Khadar on tampereella. Sen pitäs huomena tul käymää, jänskättää..
Mutjoo, voispa harkita nukkuu menemistä piakkoin!
Sry no doodles this tiem, I is le tired. B)
.. Niinja oi, eilen oli Freddien kuoleman vuosipv. Keep resting in peace, my good man.
