[mieliala: simmut ristissä ]
[musiikki: QUEEN - Radio Ga Ga ]
Pitkähkö entry taas vaihteeks, mutq ... Tekstin joukossa kuvia Joulutorilta jossa käytiin Vertsun kanssa ja sitten joulukuvia tuolla loppupuolella.
Olipa kerran Lamppu jonka piti eilen päivitellä, mutta innostui pahemman kerran pelaamaan FF8ia! Siitä on ihan himo kauan kun oon pelannu sitä. Ja nyt - omaksi iloksi - sain vihdoinkin hommattua kaikki GF:t. \o/ En koskaan vaan jaksanu keskittyä siihen niiden
kaikkien hommaamiseen, mutta nyt sit jaksoin. Ee, hyvä minä. Oon aina steppailessa sitä pelaillu(paitti eilen illal ko innostuin ne kaikki GF:t hommaamaan), koska en jaksa steppailaa enää Frendien tahdissa. No siis, ei siinä mitään vikaa siis, mutta tein sen jo ihan hiljattain! Ajattelin että vois vaikka tuota FF4:sta, 5:sta tai 6:sta pelailla sillon kun en steppaile. Seiskaa muuten, ja ehkä kymppiäkin, mutta molemmat on lainassa. Vois maikilta pyytää sen seiskan takas. Niina saa pitää kymppiä vielä, kun tiedän et son sulla kesken vielä!
Mut joo, siis. Joulu tuli ja meni, eipä se tänä vuonna tuntunu kovin kummoselta. Lähinnä siks koska olin töissä, ja oli lähellä että vietän sen yksin täällä Tampereella. Lahjoja en saanut paljoakaan, mutta en oo niitä muutenkaan koskaan saanut paljoa niin ei se tunnu missään.
Vaikka pienempänä olikin kateellinen muille kun saivat paljon hienoja ja kalliita lahjoja, mutta näin "vanhemmiten" senkin asian kanssa on jo sujut. Äiteen lahja on vielä saamatta, mutta hää lupas ostaa mulle verhot makkariin. Sellaset joista ei pääse aurinko/valo läpi. I live in the darkness, ahaha.. No ei, mutta en tykkää jos ulkoo tulee kauhee valo sisälle ja heijastuu tietsikkaan/TV:seen. Iskältä ja Merjalta sain imurin, kun sitä toivoin. Ja suklaarasian. Lea-mummolta(isän äiti) sain 50e ja suklaata. Raha meni heti säästöön, jos tulee tenkkapoo - niinkun onkin, mikäli oon oikein laskenu. Sit Leena-
mummolta(äidin äiti) sain sen ite kutomat ihanat villasukat(jotka mulla on nyt jalassa!) ja patalaput, ja suklaalevyn. JA, sain yllättävältä taholta myös lahjan, rahallisen sellaisen. Tuossa yks pv kun marmatin rahaongelmistani #Hidoilla, tulee eräs mukava miekkonen queryllä kysymään tilinumeroani, ja sanoi antavansa pienen joululahjan. :3 En nyt sano että kuka, ei tiedä haluaako kyseinen henkilö mun sitä täällä huutelevan .. Vastapalvelukseks mun pitää kuullemma "piristyä, uskoa itteeni ja piirtää kun oon hyvä piirtämään". Kiitos, oikeasti, nyt mä pystyn maksaan mun laskut. ,___,
Jukka tuli torstaina hakeen mua ja Maikkia tästä Hervannasta, tultiin samaa matkaa kaupungista tänne bussilla kun pääsin töistä kaheltatoista.
Tästä Tampereelta suunnattiin sitten suoraan Leena-mummolassa käymään, ja sain kuulla että äite oli edellisenä päivänä käyny hakemassa mun lahjan sieltä. No, istuttiin siellä vähä aikaa ja kaffiteltiin(no mää join kyl teetä) ja kattelin vanhoja valokuvia. Oon ollu pienenä todella hemaiseva.. *naur*
Sen jälkeen sitten mentiin tien toiseen päähän - meiän mörskälle, ja siellähän äitee oli yöpaita päällä pesemässä hampaita. Jos totta puhutaan niin olisin halunnu viettää aattoni
siellä mut mut. Ei me siinä kauaa istuskeltu, joku vajaa tunti. Otin Maikista vähän kuvia ja avasin mummolta saamani lahjan ja aloin itkemään. Hahha. |D Koska mummo oli aiemmin vähätelly sitä lahjaa, ja nytkun mulla on kauheesti rahahuolia(sekä tunnepuolisia huolia, vai mite se sanotaan) niin se sit jostain kumman syystä laukas sen että aloin itkemään siinä. Mutta olin sitten taas ihan okei sen jälkeen, itkeminen kun tuppaa helpottamaan. Sen jälkeen sitten suunnattiin kohti Lea-mummolaa(hakemaan mummo kyytiin) ja lähettiin Hirviin(=Hirvijärvelle, iskälle).
Marjo oli siellä vastassa jo oven suussa, ja täytyy kyä myöntää että sielä oli ihan nätti tunnelma. Ainoo mikä häiritti niin oli perskuleen radiosta soivat kliseiset joulukappaleet. Mutta yhessä vaiheessa kun alko soimaan Queenin Thank God it's Christmas niin Maikin kaa todettiin että "No nyt on kunnon musaa". >:3
Syömisen jälkeen availtiin niitä lahjoja, ja Marjo sai aika lailla kaikkea kivaa. Ehkä mäkin joku joulu saan ostettua sille jotain kivaa. Hoho, en muuten syöny itteäni ähkyks. Päinvastoin, ja mun maha tuli kipeeks. *naur*
Mutta, joo. Tässä nyt joulukuvatukset. Enste omalla kameralla kuvatut.
Matti-perkele nukkui vaan. ): Kyllä se vähän siinä heräili kun sitä silittelin .. Ja tungin naamaani sen turkkiin. >___> Ei se muuta kun kehränny vaan ..
Maikki ja Leena-mummo - Molemmilla on kyllä kymmenen pisteen ilmeet että.
MINÄ, YHYHY - lapsuuskuvat on kamalia. :D
Kuusi
Marjo - soitteloo urkuja. Iskä osti ne sille(ja samalla 50% itelleen, kun osaa soittaa) työkaveriltaan. Muutenhan noi on tosi hintavia ..
Ulkokynttilä, mikä lie - Käytiin Marjon kanssa vähän ulkonakin kuvailemassa.. |3
Jukka, Marjo ja Lea-mummo. :V En nyt muista mille Jukka nauro .. On vaan hassu kuva sinänsä kun Jukalla on sydäntyyny sylissä ja se on niin yhtä hymyä.
Le kynttilä
Kuusen koristeita - Ja tuli noista kynttilöistä mieleen .. Äitee polttaa aina OIKEITA kynttilöitä kuusessa, duhuhuh.
Noniin, ja sitten iskän ja Merjan ottamia. Oon niin edusta mun ylisuuressa QUEENin paidassa, että. Se tarttis pienentää ..
Kiviäkin kiinnostaa TM - Iskän ottama. :D KUN EN VAAN HYMYILE KUVISSA NIIN EN HYMYILE! D: Ja Jukan tukala ilme tais tulla liian voimakkaasta salamasta.. Also, oon ihan vampyyri ko iho on nii valkone.
Mummo ja mää - Tilannekkuvat roks mah soks. Iskän ottama.
Örps - Hitto et näytän väsyneeltä, kärsineeltä ja paviaanin perseeltä tässä. |D
And all together -- NOW! Mummo huomas että me kaikki juotiin täsmälleen samaan aikaan kun salama välähti. TILANNEKUVISTA PARHAIN! Ja kun istutaan vielä ikäjärjestyksessä - Jukka, Maikki ja minä.
MMmmm no joo. Vyötäröltä lähteny kahes viikos 3-5cm. Mut muuten ei mitään muutosta.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Joulu meni jo
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Oho aika rientää
[mieliala: ok ]
[musiikki: Queen - Coming soon ]
//EDIT Täsä on ne kuvat joita oon luvannu, Aino! Laitoin samaan syssyyn Tampere Kupliin kuvat, joita otin. Täshä on linkkiä, josta voit latailla.
Ööö oho, onpas aika menny nopeesti. En oo huomannu päivitellä. :--)
Mut mitäs, tuosa 6. päivä täytin tosiaan 19. Ens vuonna sit 20! Eli 6.4 maanantai, se oli ihan mielenkiintonen päivä. Ekaks nukuin vaan alle 4h su-ma yönä, ja senkin puolen tunnin välein heräillen. Heräsin yhessä vaiheessa ihan hikisenä, jollon päätin heittää teepaidan pois päält ja nukkua vaa alusvaatteil. Enää neljän jälkee en si saanu nukuttua, joten heräsin sillon.
Töihin kun lähin myöhemmin sinä pvnä, niin bussi oli myöhäs kun siitä oli puhennu rengas. Jee! No mut pian sielt sitte tuli paunulainen ja pääsin sil keskustaan ja ajois sit töihin. Töissä meni ok, ostin sinne taukotilaan keksiä ja maustekakkua muiden syötäväks, ja sain onnitteluja Elinalta, Pirjolta ja Jenniltä. Edelleen siis meiän harjottelija Jenni, ei Rauman Jenni. Sain sit tiistaina Tainalta kans onnitteluja, ja se sano että ota joku kukkanen itelles synttäreiden kunniaks. Otin sitte ruukkunarsissei. Nii mut takas maanantaihin.
Halusin, että jotain spesiaalia tapahtuis, kun ei mulle ikinä tapahu mitää erikoista. No, Aapo sitte mesessä onnitteli mua, mutta sitte se SOITTI mulle ja LAULO MULLE englanniks hyvää syntymäpäivää! IT MADE ME SO GODDAMN HAPPY URH. *__* Se suoraan sanottuna piristi mun päivää niin helvetisti, olin muutenki aika "örh"-päällä - ja väsyny. Mut mua kiinnostaa vaan, et mikä motiivi sillä oli soittaa.. Olisha se mesen kautta onnitteluki riittäny. No mut, JEEEE it made me happy.
Tiistaina sit tosiaa menin maalle, olin iskällä ekan yön ku se vähä... meni sillain. Hehs. :D No mut iskä sit keskiviikko aamuna heitti mut sinne Pitkälletielle samalla kun lähti töihin. Menin sit viel hetkeks nukkumaan, ja heräsin kaheksalta. Puol yheksän jälkeen aattelin että perkele, meenpäs koittaan lenkkiä. Kylmä sellasen vajaa 15km sit hölkkäsinki. :DD Näin myös Mattia, voi että kun se on vanhentunu. Meen iskälle sitten ens viikon sunnuntaina, ja lähen sit seuraavana torstaina. Mul ei oo töitä su-to lainkaan, perjantaina vasta. Sain Merjalta lainaan sykemittarin, pitää vaa mennä intersporttiin kysyyn siihen patterinvaihtoo. Merja sano et sitku meen sinne niin voiaa mennä lenkille kahestaa. :-3
Mun laihuttaminen on menny vituiks ny .. Mul on tosi usein tullu noita syömiskohtauksia, ja se ahistaa iha sikana. Viimeks tänään, aiemmin tän viikon tiistaina töissä. Mun pitää ny ihan oikeesti ryhdistäytyä. Muuten lihon takas sen vajaan 10 kiloo minkä oon laihtunu viime marraskuusta. Nyt täytyy lopettaa se pullan yli mässäämine töissä .. I CAN DO IT. Prkl. Muuten vihaan itteeni enemmän, mitä vihaan nyt.
Mutta tähän loppuun ny kuvia mitä otin maalla. :3
Moi - Marjon pipo, tai mikä lie hattu. Vitsit halun tollasen. B) Vähä isommas mittakaavas vaan, håhå.
No jes - Emma-Tiia VÄHÄN sotkenu vessas ..
MATTI PERKELE! - ;__;
Perämettän market - Jeesus että hajosin tolle, iha oikeesti. En oo tota ennen nähny, vaikka toi marketti on perustettu vuonna 2006! Vasta ny huomasin ton ..
Kynttelikköjä - Aion joskus ostaa tuolta tollasen. :--) Makso vaan 35e. Nii no, ellen si löyä jostain halvemmal. Tuos oli samas kirppis, josta löysin itelleni lätsän ja pari korua.
Le lätsä - :--D
:O - Marjo Lea-mummolla
Matti - Seikkailin sen kanssa Leena-mummon pihassa, se vaan mauku ympäriinsä ..
Lauleskelin Jukalla sit Singstar Queenia, ja sain OVER 9000!!11! pistettä Who wants to live foreverist, I want to break freestä ja sit olikohan viel we will rock yousta ja we are the championist. Hehe. :-) Pari biisiä meni aika kehnosti(mun singstar keskiarvoon verrattuna siis), mutta tein omat hlökohtaset enkat Don't stop me now:hun! Harmi vaa ettei ollu muistikorttia, kun se oli tääl Tampereel. No, huomen laulelen taas kun äitee lähtee ulos kaverinsa kans, ni voin sit tallentaa ne mun pisteet. Hoho.
Ör, nyt vaivun takaisin itseinhoon ton syömisen takia. Ta-ta.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Fatty McFatty
[mieliala: Menettelee ]
[musiikki: QUEEN - Who Wants to Live Forever (mp3sella)]
Njöööhh olin tosa iskällä pe-ma. Mun PITI olla sielä meillä yötä mut sit tuli semne ahaa-elämys et hei voiskin mennä iskälle jo perjantaina. Joten kun iskä jätti mut Jukalle, hengasin sielä hetken, kolasin pihaa lumesta vähän, koska se piha oli IHAN lumen peitossa. Oli huono ajotus jättää maiharit kotia, meni kaik lumet noist lyhytvartisista sisää .. Sit otin pari valokuvaa(jotka näättä myähemmi) ja läksin käppäälee Leena-mummolaan. Sielä istuskelin tunnin ja eno ihan innoissaan selitti mulle Kyle XY sarjasta. Se vaikutti iha mielenkiintoselta, vois jopa köh, warettaa sitä. TVtä kun emme omista. Sit käppäilin Lea-mummolle ja olin sielä jonku tunnin kans, ja sit lähin käppäälee rotkon kautta koululle mis iskän lenttisharkat ol. Harkoista siirryimmä sit Hirvijärvelle iskän ja Marjon kans.
Perjantaina ei muistaakseni mitää muuta hehkeetä tehtykää, lauantaina sit lähettii käymää Lielahdessa ko iskä ja Merja men kattoon kuivausrumpua ja uutta pesukonetta. Mää, Marjo ja Marjon mukaan tullu kaveri seikkailtiin sielä omin päin(lähinnä Gigantis ja Citymarketis) ku iskä ja Merja haeskeli omia kamppeitansa. Koklasin paria hametta ja voi että olisin sen yhen halunnu mut se makso 40e. :| No thanks. Koitan ny säästellä tota vaatteitten ostoa hieman sitä mahdollista Amerikkaa varten.
Sunnuntaina sit mentiin koulun liikuntahallille pelaan sulkkista! Vaiks mää olinki nuhas niin pelasin, ja iha hyvi se suju. Pelattiin aluks mää ja Marjo vs Iskä ja Merja. Sit mää ja Marjo mentiin vähäks aikaa sivuun harjotteleen ja sit pelattiin niin et mää ja Iskä vs Marjo ja Merja. Voitettiin iskän kans, hell yeah. >8D Sit pelattii Marjon kans vastakkai ja mä voitin. Viimone peli taidettii pelat taas sillai et Merja ja iskä vs mää ja Marjo. Se oli ihan kivaa! Paitti et tänä aamuna oli vaikee nousta sängystä ko paikat ol oudokseltaa iha kipeenä.. varsinki perse. *naur*
Joo siis, sovittii nii että tuun Merjan kyyil, ja niinhä mää tulin. 0515 oli herätys, ja ku olin pukenu menin istuun olkkarin nojatuolille. Iskä sit tarjos että syö aamupalaa, mä sit kieltäydyin ja sanoin syöväni kotona - suuri virhe. Kun pääsin kotia mun maha suorastaan kilju, eikä kaapeis ollu mitää. Ei oikeesti MITÄÄN. Puurohiutaleitakaan ei ollu. Siinä sitte kattelin tunnin verran Kamen Rider Kivaa ja sit steppasin. Koitin purra hammasta nii kaua ko äitee tuloo kaupan kautta kotia. Join yhes vaihees vihreetä teetä kun alko väsyttään, ja se ol virhe. Mulle tuli siitä ihan hirveen huono olo, menin sitte petiin vaakatasoon kattoon Family Guytä. Mut sitku äitee tul kaupasta se onneks tajus tuua jugurttia, koska tuntu siltä sen teen jälkee että kaikki kiinteempi tulee ylös. Nyt oon onneks saanu syötyä. Ja hoh, tänää ku kävin vaakas se näytti hivenen enempi mitä perjantai aamuna. Tän takia en tykkää olla kauheesti poissa kotoo, tulee aina syötyä kaikkee mitä ei normaalisti söis. :| No mut, eihä sitä joka viikonloppu tartte ol siellä .. Ja tän pvn ja huomisen koitan syyä vähemmän ni vähä tasottus.
Mut nyt niit kuvia ja yks piirrustus!
Portaat - Tältä nuo näyttivä ko menin sinne .. Ei ehkä kuvasta näy kovin kunnol, mut sitä lunta oli iha mukavasti. Kiva oli tarpoo pihan poikki .. Lähtiessä oli kyllä sit mukava mennä ku olin lumikolalla tehny tien.
Jukan kokoelma - Jonka perään kuolasin. *__* Olin aika ihmeissäni, koska noissa raameissa oli ennen Mannerheimin kuva.. Ja löysin senkin kyllä sitten Jukan kirjahyllystä.
Rotko 1 - Rotkolta, kun tulin Lea-mummolasta. Oikeelle jos käännytään pääsee koululle, vasemmalta pääsee "keskustaan".
Rotko 2 - Sieltä oikeelta, kohti kouluaha mää ol menos. :P
Rotko 3 - Toinen ja viimonen silta ennen ylämäkee - ja koulua. Yllättävän hyviä kuvia tul nuinki pimeel.
Hopotihoi - Meikä pomppii sellasella pallolla millä on nännit. It was fun, vaikka ottikin päähän nuhan takia.
Hat switch - Todettiin Marjon kanssa että noi lätsät sopii meille. Oh riiight. Ja ei, mun silmät ei oo lurpsallaan; Mun lasit menee vinoon ja peittää vähän tota yhtä silmää näyttäen siltä että olisin vajaa, yh. ):
Iskä! - Hän juur.
Marjo keimailee - Ei se oikeesti keimaillu, tää o tilanne kuva. :D Se vaan kovin vaikuttaa siltä ... Lielahden citymarkeista.
Mööp - Teinipeili! Citymarketista myös.
Sit jätin parhaan kuvan viimoseks;
And here it is. Vitsit että tykkään tästä kuvasta. Harmin paikka vaan, etten uskalla sitä mihkään galleriaan esim laittaa kun sit tulee jotain "SAATANAN UUSNATSI" kommentteja. (: Ja vaikka laittasin sinne että en tue natseja enkä ole uusnatsi, vaan että kyseinen Waffen SS Upseerin viisirilätsä/hattu on isoveljen ja musta se on hieno; niinkun onkin, niin ei sitä kukaan kuitenkaan usko. Joten antaa olla täälä vaan pelkästään.
Ja sitten se piirrustus - Tästä on kyl värillinenkin versio, mutta tykkään tästä enempi. Iskä meinas laittaa sen valmiin värillisen raameihin kun oli kuulemma niin hieno .. :3 No ei se musta kyl nii erikoine ollu/oo. Tein sen Marjolle myöhäseks synttärikortiks.
Ja sit vois men nukkumaha, alkaa simmut jo painuu kiines.
Lähettänyt Lamppu klo 23.10 0 kommenttia
Tunnisteet: art, eno, iskä, korkeakoski, kuva, laihdutus, marjo, merja, paskaa, piirtäminen
perjantai 10. lokakuuta 2008
Juu juu Juupajoki
[mieliala: ok ]
[musiikki: none ]
Joo, täälä iskällä oon nyt, ja huomenna se koittaa..! Lähetään sinne. :3 Hehee. Haetaan Niina Tampereelta, ja ilmeisesti lähetään sitten suuntaan kohti Pukkilaa. Kuvia ja mahdollisesti myös videoita sieltä sitten jahka jaksan kirjottaa siitä. Nyt en voi kirjottaa pitkästi, kun pitäs suihkuun mennä Marjon kanssa. Iskä ja Merja o lenttisharkoissa molemmat, joten ollaan täälä kaksin.
Töis meni ihan ok tänään, lähin yheltä koska olin viime pe kolmeen, eli tunnin pitempään. Onnittelin Aapoa myös synttäreittensä johdosta, ja annoin sille linkin tekemääni kuvaan, jonka tein niinikään hään synttäreitten kunniaks. Postaan sen sitten myöhemmin, kun postaan huomisesta ja sunnuntaista.
Mut mitäs joo, nyt vois sinne suihkuun ennenkö iskä tulee kotia.
Lähettänyt Lamppu klo 20.11 0 kommenttia
Tunnisteet: aapo, iskä, marjo, merja, piirtäminen
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Srsly, wtf?!
[mieliala: ihan pihalla ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Hashi daiku ]
Öööh ... Kattoin tänä aamuna mun tiliä, sinne oli kelalta ilmestyny 198,08e TYÖTTÖMYYSTURVAA? ⌐_⌐ Okeeeei, mä en edes OO hakenu työttömyysturvaa, ja jos toi ny o se työmarkkinatuki, ni sitä pitäs olla hivenen enempi..? Ku mitä laskin viime kuun työpvistä, siitä pitäs tulla jtn yli 300e, tietysti miinustettuna verot(20%), mut ei se ny kahteensataan vois laskee .. vai voiko?? Oon niin huono prosenttilaskuissa. :(( Laitoin äitelle tekstarin että soittaa mulle ku voi, mutta ei 1100-1130 välillä koska oon sillo menos töihin. Dis rili booters mii, juu nou.
Jee Lanzarote videot on melkee koneella kaikki. \o/ Tokan videon sain justii laitettua, sit se pitäs vielä pätkiä, ja sitte toi kasetti minkä alussa on kans Lanzarotelta pitäs laittaa koneelle myös .. Mutta halun ensin kuvata sen täyteen.
Haha Merja soitti äsken, että sainko laitettua hakemuksen Vattenfallille yhteen työhön. X''DD Juu, sainha mie ..... Eka lause tervehdyksen jälkeen oli "Noloahan tämä on, mutta en muista mikä se nimike oli mihin piti hakea" .. Mutta pääsin silti haastatteluun, jee! \o/
Humm, Lauran commission pitäs saada valmiiks ennen lauantaita, kaippa se onnistuu ..
Lähettänyt Lamppu klo 10.16 0 kommenttia
Tunnisteet: kela, lanzarote, laura, merja, piirtäminen, raha, työt, äite
sunnuntai 6. huhtikuuta 2008
Welcome to the ..
[mieliala: Ähky ]
[musiikki: Nobuo Uematsu - Liberi Fatali ]
.. adulthood.
Myes myes.. En ny oo paljo keltää mithää saanu(kaikki antaa jälkikäteen, näin ainaki ovat sanoneet), mutta iskän, mummojen ja papan ja Jukan lahjat oon saanu. Iskältä & Merjalta sain 50e ja kultasen, KULTASEN, kaulakorun missä on kiinalainen symboli terveydelle, Lea-mummolta 50e(saatanan pihi) ja sit Leena-mummolta ja papalta sain 40e. Antoivat vähistä rahoistaan.. :( Jukalta sain yli satasen.. ö__ö Paljon onnitteluja on tullut, ja livessä yks laittokin että 'old geezer' .. XD Niina veti kyl kans aika pahat; "Käykö että juhiltaan sun syndejä sit joskus kahestaan privaattitunnelmissa? XD toi kuulosti niin oudolta.." En pikkase si revenny. |''DDD Sitte mun keho anto mulle kans synttärilahjan; menkat. Menin vaa vessaan ja katoin että jotain ruskeeta on mun pikkareissa ja yöhousuissa. Heti tuli mieleen että ehä mää ny oo huomaamattani voinu paskantaa housuun, mut sit tajusin että se on kuivunutta verta ....... Hyvä ku en ees huomannu et ne alko. XD
Khiii huomenna on haastattelu aamujakeluun! Mää mietin, että jos saan sen ni perhana MÄHÄN MEEN. Se on 8,03e/tunti, ja siihen tulee korvauksia. Mitäs täs läpyskäs luki..
" sunnuntailta ja arkipyhiltä maksetaan kaksinkertainen korvaus"(no daa)
"piireiltä, jotka on mitattu jaettavaksi polkupyörällä, maksetaan kuljetusvälinekorvaus 11,2snt/tunnilta. Korvaus on veroton."
"lisäksi maksetaan liitteet sekä Helsingin Sanomien erikoistilaukset. Aamulehti ja Helsingin Sanomat maksavat korvaukset myös ylisuurista lehdistä. Jokaiselta työyöltä jakaja saa lisäksi 18 sentin korvauksetn jakajamaatin pakollisesta käyttämisestä. Ensimmäiseltä kahdelta yksinjakoyöltä uudelle työntekijälle maksetaan 10% harjaantumislisä."
Ja sit palkkapv on joka toinen keskiviikko. :E Siin sais samalla liikuntaa, ja rahaa. Esim jos teen suurinpiirtein 5h päivässä, nii se on jo n.40e. Ohohoh. Toivomma parasta.
En kyl samperi soikoon syä enää mtn muuta tänää, tuli vedettyä nii sairaasti pullaa ja kakkua .. Toivottavasti joku syö noi korvapuustit tuolta pois etten mää sorru, ja että unohtaisin noi jäljellä olevat herrasväen keksit .. t__t Täytekakkua EN voi olla unohtamatta, koska se on tuolla jaakaapissa .. Se onneks kyl säilyy pari pvää, ni noi varmaa syö sen sitte. MUT KESKIKOHTA ON MULLE PRKL.
Oi, tos ku luin yhtä Cid/Vinsku ficciä(taas aähääh), tajusin et kui pali haluisin tehä doujinshin .. ;__; niinku justii jonku ficin pohjalta, ku pystyn kuvitteleen mite ne ruudut menis ja kaikkee.. MUT KO EN OSAAAAA ottaa päähä!
Tiistainaki o vika japsukurssi .. Aika mänöö hurjan nopeesti! Luenpa noi karviset loppuun ja sitte voisin harkita steppaamista ..
Lähettänyt Lamppu klo 15.48 0 kommenttia
Tunnisteet: iskä, jukka, merja, piirtäminen, synttärit, työt
lauantai 5. huhtikuuta 2008
Maruseki!
[mielala: syyllinen - kaikesta syöpöttelystä. XD ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Lovesong ]
BURP!
Joo, oon syöny tänää varmaan tuplasti tai triplasti enemmä ku normaalisti, ja voin sanoo että on PASKA olo sen takia. :'D Ja huomenaki sit taas pullaa .. No, steppailen tänää ja huomena, ni ei oo sit nii paha. o/ Ja pidän koko loppu kuukauden paastoo prkl. XD Siis etten syö mtn hyvää. Ku se mitä o tultu mässäiltyä on ollu melkee pelkkää pullaa.. Ku kävin molempien mummojen tykönä ni tot kai ne tuputti pullaa. XD NAMNAM, äiten korvapuustit on oikeesti TAIVAALLISIA - raakoinakin. *__* Söin yhen epämuodostuneen ku äite anto luvan. XD Mut oijoi, huomena saa DELICIOUS CAKE!1!! ...... Ja äske vedin filmtowni karkkia. >__> STEPPAAN LAMPPU.
Marusekissä oli AIKA mielenkiintosta. Söin ramenia kanalla. :E Sielä oli taas muutama uus naama, ja yhen kanssa tulin tosin hyvin juttuun. :) Se istu mun ja Mikon keskellä. En muista sen oikeeta nimee, mutta se luetteli omia lempinimiään, jotain Edoja ja Edwardeja ne oli, ja sitte oli Wax. XD Joten kutsun häntä ... Wax:iksi. Se oli hyvä ku siel oli sen verra 'tuntemattomia', ni esiteltiin kaikille ittemme, ja sitku tuli mun vuoro niin sanoin että "Joo moi mää oo Lamppu, mitättömyys, ja mun naamaa kuumottaa." Sit piti sanoo iskelmälaulajanimi(Äitin tyttönimi ja oma toinen nimi); Maarit Anttila. Siinä sanoin että "No voi ny, mää oon aina vältelly sanoo toista nimeeni." XD Sit ne taiski sanoo jtn että "Sehä kuulostaa ihan iskelmätähen nimeltä!". Siin piti sanoo inkkari nimiki, mut mul ei oo semmosta. :((( Sniff. SNIFFF.
Mikon kanssa lyötiin taas aika hyvin juttuun. :D Se pahoinpiteli mun varpaita, poketti mua, kutitti mua, hyökkäili mun kylkiin kiinni(kiljasin aika kivasti ku se vaa yhtäkkiä nappas mua kyljistä), poketti mun boobseja ....... Kaikki alko siitä ku sanoin, että töissä on semne kakru kuka pokettaa mun boobsei ja sitte se juoksee pois kikattaen. XD Sitte ku porukka oli häivenny sieltä marusekistä, ja meit oli enää muutama siel, mää ja Mikko laitettii maate sinne pöytien viereen tyynyjen päälle, ni Mikko vetää "Lamppu heruttaa!". XD Sit se taas poketti mun boobsei .. Ja sitku otin pari tyynyä, painoin naamani niihin ja sanoin parin sekan päästä "Nää tyynyt haisee.." Ni Mikko sit siihen "No kai ny ku ihmiset o istunu niiden päällä". XDD Sit se sano jtn että "Lamppu ei voi maata kunnolla ku sen boobsit on niin isot"! :'DD Ja mikä hassuinta on se, että en ottanu sitä edes loukkauksena. XD No, ehkä siks koska oon täysin samaa mieltä .. Mikko sit pyys mua hieromaan sitä, no mää si hieroin. Lolz vaiks oon iha hoono. Sitte se käski mun mennä istumaan sen selän päälle, olin ihan APUAAAA oon liian hevi, ni sitku istuin ni johan sen selkä raksu. XD Sit lähempänä niskaa sei enää raksahtanu, ni Mikko sano et "Sää oot liia kevyt". :'3 Nii, Mikko huomas myös et oon laihtunu. :33 Kiva kun se huomataan, ja sanotaan mulle .. Mut haha, sitku istuin siinä lattialla, ja nojasin siihe korokkeelle mis o ne pöyät ja tyynyt, mikko vetää jtn "Lampun legendaariset boobsit"! XDDD Mikko myös ehdotti että menisin sen tykö illaks, mut enmää viittiny ku Jukka oli täälä .. ;__; sain meinaa aika paljon sanoo sille että en voi tulla. XDD se oikeesti INTTI että meen.. Olisinha mää tosi mielelläni menny, mut Jukka .. Sovittiin sitte, että ens kerral ku se pyytää ni meen. >:3 Sovittiin myös, että poltan sille lisää One Piecee(NIINA PALAUTA NE JAKSOT MITKÄ OOT KATTONU TAI JOS ET MEINAA KATTOO NIITÄ ENÄÄ TAI JTN, VOIN KYL ANTAA NE SUL TAKAS SIT) ja annan sitku nähään ens kerralla, mikä o varmaa Tampere Kupliissa(?). Jos ei siel, ni sit Domukses. :3 Haha, siinä ku oltii tekemäs lähtöö, astuin kai vahingos Mikon varpaille. :'D Sitku astuin taas, olin ihan "GOMEEEN" ja kumartelin sille. XD sit mä kaaduin puolittain sen päälle ni se vetää "RAAAAPE!", koita ny olla siinä nauramat .. Sitte Mikko kehu mun takkia! Eee, tuntuu kivalta. Siin ulkopuolel sit Mikko sano jotain, että Hidoi vois pitää kesäl jonku Särkänniemi päivän, että mentäs porukal särkkään! Voi että innostuin! :D Sitte ku erkaannuttiin, halattiin Mikon kaa ja sanottiin että nähään. :) Oli HIRRMU kivaa! Mimee en päässy näkemään, ku hää luki kokeisiin.. :'3 Ihan hyvä vaan että luki, tulee hyvä numero! o/
Hoho, koht pitäs alkaa steppaan, ja sit katotaan jotain .. Nii siis, ku Jukka toi mut tänne tampereelle, ja se jää tänne yöks. :3
SAIN MAAILMAN PARHAIMMAN SYNTTÄRIKORTIN. IHAN SALEE PARAS KORTTI.
torstai 28. helmikuuta 2008
!!
[mieliala: Gleee ]
[musiikki: Hurriganes Say Mama ]
OI OI OI, heräsin aamulla(köh,yheltätoista) puhelinsoittoon. SE AKKA SOITTI VIIMEIN! Jess oikeesti, ihihihiih... Mullon huomena haastattelu klo 12. Pitää laittaa yheksäks herätys, etten herää taas joskus yhentoista aikaan. Se käski ottaa kaikki paperit mukaan, jos vaikka saataskin tehtyä sopimus samantien..!! Se olis NIIN sanoinkuvaamattoman IHANAA.
Näin tossa toissayönä aika outoo unta. No okei, oudompia on nähty mut .. No, mää olin iskällä, ja seisoin siinä rannassa kattelemassa järvee. Sitten nään ku lintu lentää aika epämääräsesti siinä järven päällä, vähän matkan päässä rannasta. Sitten mä nään ku se tippuu järveen, ja uppoo. Mää sitten juoksen sinne järveen kaikki kengät ja housut jalassa, ja noukin sen linnun sieltä järvestä. Sitten ku tutkin sitä paremmin, ni sillä on ympyränmuotonen haava kaulassa. Sitte mää kannoin sen sisälle, ja menin suihkuhuoneelle ottaan ite suihkun. Sitten se lintu virkoaa ja menee sinne suihkun alle. o_O sitte siinä oli jotain että Merja ja Marjo rääkyy että vie se lintu pois jne jne .. Iskää ei näkyny siinä unessa, ihme kyllä.
Äite lähtee maalle tänää, ja mä ajattelin mennä saattamaan tonne rautikselle niitä ja käyn samalla kaupassa,vaikka LIDLissä. Käytiin tosa eilen porukalla Peltsun kirjastolla, mää lainasin Tove Janssonin Muumipeikko-sarjakuvia 3 kappaletta, Asterix kokoelmia kaks ja sitten Don Rosaa. Luin ne Muumit tosa eilen illalla, ja voi jeesus mää repeilin niille! Noi pitäs saada omaks, vitsi ne oli ihan mahtavia. XD skannasin muutaman stripin .. Laitan ne tohon loppuun. :'D Joo ja sitte lainasin sieltä Hiidenpata DVD:n mutta se paska ei toiminu. DDD: Tiles melki heti siin leffan alussa. No, se DVD oliki ihan sika naarmunen, ni ei ihmekkään. Sit Faysali vuokras Ruohometsän Kansan, jonka ajattelin kattoo tänää ku noi on lähteny. Mä en oikeesti muista siitä mitään, ku oon nähny sen viimeks ihan kakarana .. Pitää vielä Faylle sanoo, että jättää sen mulle tänne et saan katottua sen. Sitku ootettiin bussia kotia, niin soitatin tylsyyteen mitä kaikkia soittareita mul on mun puhelimes, ja äite tykkäs kauheesti Terran thememusasta! Se kysy saako sitä sen puhelimeen, mut ei saa ellei sävellä .. Ja FFFinin sivuilta on hävinny ne sävellykset tai ne, tai niit ei ainakaa ollu sielä ku viimeks kattoin..
Oi oi oi, mua pyydettiin piirtään kuva yhen nettisivun leiskaan(layout, jos joku ei tiiä).. :0 Syrän melkee hyppäs kurkkuun .. Uhihhi. Pitää tehä se pian. 8D niinku muitaki töitä pitäs tehä .. Esim Marjolle lupaamani kuva pitäs värittää. >__> No, jos vaiks nyt täs sais aikaan jotain(FAT CHANCE) ku äite lähtee. Ui ja sain mun dogtagsit postis tänää! Kekeke, nää on kivat. Tosin irrotin ton toisen tästä, ku mua häirittee jos täs o enemmä ku yks.
Alotin myös lukeen Hellsingiä alusta, ku sen lukemine jäi tossa vähä .. Luin sen samantien sitten Up-to-date, ja voi että .. ANDERSOOOON. ;__; buhaaah soli just niin khuul tyyppi, ja Pip kans! Ja mitenköhä Alucardin kävi .. Ja Seras on isotissinen, ärsyttävä likka. Kuolis pois. XD Eiku joo, se on jo tavallaan kuollu ..... AAAGH. Jostain luin, että toi manga ois ihan loppusuoralla. Huuu. Alotin kans Hellsing animen kahtomisen alusta, tekemisen ja kattomisen puute, nääs. Sit mul odottaa noi OVAt lataamista .. Hah, ja vast eilen tajusin että VOI VITTU MÄHÄN VOIN LADATA CROMARTIE MANGAA. :DD Ja alotin senki kattomisen alusta, Cromartie on ihan fudging win. o/ Tuli myös joku kauhee .. isku päähän, että voisin ostaa noita animeja joista tykkään. Laitoin archonian wishlistalle jo "muutaman" sarjan dvd-boxit mitä vois ostaa. Harmikseni sielä ei ollu RuroKen OVAn dvd noxia .. ku ne OVAt on nii ihania.
MUT JEE HUOMENA HAASTATTELU!
tiistai 6. marraskuuta 2007
hhups
[mieliala: oorrait ]
[musiikki: Pelle Miljoona - Olen kaunis ]
örps, netti oli katki 8pvää, ja ketutti ku se aukes perjantaina JUST ku olin lähteny iskälle XDD mut tärkein et tää toimii ny .. saatiin,tai siis ostettiin, uus kotipuhelin, sen soittoääni on ihan hirvee.. ottaa korviin ku se soi @__@
Tjoo mitäs oon tässä yli viikon aikana tehny .. pelannu, piirtäny, öö ja siin se tais ollakki >8'DDD no jooo oonmää menny kaupungillaki vähäse ja niinalla kävin tos yks pv ja pelattiin ysiä :D
No mut olin tos viikonloppuna tosiaan iskällä, tai no, oltiin la-ma raahessa. Perjantaina illalla tokasin vaan sohvalta että "jos meette joskus ulkomaille nii ottakaa mut mukaan" ni sit iskä ja merja kattoo toisiaan, ja merja sanoo "no se voi olla ite asiassa hyvinkin pian" sit mää oon sillai "...?!? o__o" ne meinaa mennä jonnekki ulkomaille helmikuussa ku iskä täyttää 50 .. JA MÄÄ PÄÄSEN MUKAAN!! 8DD WIII! Mutta hyi vittu mun vanha passikuva on HIRVEE!! XDD katottiin että onko ne tallessa, ja mun oli niiiiin karmee .. siis ihan oikeesti. Yähhhks. Tekis mieli vaihtaa se kuva mutku jos sen tekee ni joutuu uusiin koko passin .. ainaki iskän ja merjan mukaan. Maata ei oo päätetty vielä mihkä mennää, mutta iskä ei näemmä haluu minnekkään hirveen tuskasen kuumaan maahan, mikä on sinänsä ihan hyvä XD ! mut iiih oon tosi innoissani, pääsen ekaa kertaa jonnekkin .. muualle ku ruattiin tai viroon! ei niis siis mtn vikaa oo, mut tahtoo mennä vähän pidemmälle. :D Oiiihh voi että, pitää keskustella äiteen kanssa tosta tänää *___*
Niin siis, sit lauantaina lähettiin kahentoista aikaan, ja jo heti matkan alussa teki mieli tukkia sen yhen kakaran turpa .. oltii joskus viiden-kuuden maissa raahessa hotellilla, ja voi helvetti se hotellihuone oli pieeeni! XD kolme sänkyä neljälle hengelle .. tehtii sit sillai, että laitettii ne kaikki kolme sänkyä yhteen ja nukuttiin siinä. Lauantaina siis Pekka täytti 50 vuotta, jaaa pekka on siis ailan, eli merjan siskon, aviomies. Haha, mun ei onneks tarvinnu olla siellä ite juhlissa ku joku kymmene minsaa, sanoo onneks olkoon ja tällee, sit lähin marjon kanssa huoneeseen ja vähä ajan päästä Aki ja Ola tuotiin sinne kans. Iskä oli hyvä, ku se kysy että oonko mää saanu Ailalta ja Paulalta mitää maksua niiden muksujen vahtimisesta, ja ihmetteli ku ennoo saanu .. no, ainakin saan niiltä :3
Sit sunnuntaina heräsin joskus kaheksalta ku marjo heräs, ja jatkoin hetken uniani. Mä makasin sängyssä melkeen koko päivän, ku ei ollu muutakaan tekemistä ku iskä ja merja nukku koko päivän XD voi voi .. ei oo "pilettämine" keski-ikäsille sopivaa. XDD
Maanantaina sitte joskus enne kaheksaa herättiin ja käytiin suihkussa ja aamupalalla, lähettiin joskus puol kymmene ajaan pois raahesta. Mul meni monta kertaa hermot marjoon matkan aikana, ja tekstailin niinan kaa siitä XDD no mut oli siitä paluumatkasta jtn hyötyäkin, ku sain paidan halpa-hallista :E Oltii joskus enne viitta kotona, ja merja lähti melkeen samantien ylöjärvelle pelaan lenttispeliä, ja iskä lähti kokoukseen seittemän aikaan. Sitku se oli tullu sieltä ni sen piti antaa mulle rahaa siit vahtimisest, mut sil ei ollu ku kymppi lompakos 8'D se sano että laittaa tilille sit .. eeeksölent. >D
Jos äitelle on tullu rahaa tänään tilille ni me mennään hakemaan mulle takkkiiii 8D ~ mut vaikkei oiskaa tullu nii meen jokatapaukses niinan kaa kaupunkii ku se ilmeisesti ostaa Shaman Kingei lissää :D
Burp, puhuin myös perjantaina iskän kanssa kaikesta ku mentii autolla koskelle, mm kotoo pois muuttamisesta jaaaa öö kaikesta, sit se sano mulle jtn että "Toivottavasti te ootte pärjänny" .. o__O olin siinä vähän ihmeissäni, ei se mulle koskaa tomsii puhu! XD mut nooo jooo .. Ja tänään tulin aamulla merjan kyyillä pois sieltä(ilmaseks mennen tullen!) >B ei menny yhtn omaa rahaa, mohaha näin sitä pitää!
Hrr mun huone on kylmä ..
Lähettänyt Lamppu klo 12.11 0 kommenttia
Tunnisteet: iskä, lapsenvahti, marjo, merja, ulkomaille
torstai 11. lokakuuta 2007
:B
[mieliala: ok ]
[musiikki: Takeharu Ishimoto - On the Verge of the Assault ]
Jooo ennoo jaksanu kirjottaa rovaniemen reissusta tänne vielä, mutta nyt vois kirjottaa "lyhyesti" jotain XD eli tästä tulee aika pitkä .. Älkää välittäkö kirjotusvirheistä, mää en jaksa alkaa niitä ettimään ja korjailemaa XD
Torstai
No, lähin jukalle aamujunalla. Siinä matkalla piirtelin sepiä, ja alotin piirtään lulua kympistä. Se on vielki keske, ku e muist mite se sen hiusjuttu menee.. tarkalleen siis. IHAN tarkalleen. No mut, sit olin yhentoista aikaan jukalla. Löhösin sielä emma-tiian kans vähä aikaa, sit lähin viemää kolikoita pankkiin. Sit jossaa vaiheessa näin että Emma-tiia touhus jotain pihalla, ja sit huomasin että se oli orava. Kuollu semmonen. Sitku oottelin että syökö se sitä, nii ei, se vaa leikki sillä. Odottelin aika kauan, että alkaako se syömään sitä vai ei. Hermostuin sitten ku se vaa viskeli sitä ympäriinsä. Otin lapion, ja laitoin kengän avustuksella oravan siihen. Kannoin oravan mettään, ja aloin kaivaan kuoppaa. Sit laitoin sen oravan sinne, ja peitin kuopan. Enmää kestäny kattella ku Emma-Tiia sitä retuutti, vaikka se kuinka kuulus kissan luontoon.
Iskä sit haki mut joskus neljän-viiden aikaan. Lähetiin kuuden-seittemän aikaan ajaan rovaniemee kohti, tai no, tarkemmin sanottuna Raahee kohti, ku oltiin siellä torstai yö. Oltii joskus kahentoista aikaan perillä siellä. Ja voi helvetti ku tuli kauhee sumu seittemän-kaheksan aikaan, ei nähny 20metriä enempää eteensä! No, selvittiin ehjin nahoin Raaheen. Just ku oltiin kääntymässä Ailan ja Pekan tykö, nii pollarit pysäyttää ja puhalluttaa iskän. Siis ei siks että iskä ois huonosti ajanu, vaa siks ku ne piti silmällä liikennettä :D iskä sit puhalsi, ja poliisi katto sitä tulosta vähän oudosti; 0,01 promillee XDD mistä se ykköne sinne oli tullu?! iskä vähä nauro sitä ku jatkettii ajamista.
No, päästiin sitte Ailan ja Pekan luo. Kannettiin kamppeet Janin huoneeseen, mää nukuin Janin sängyssä. Siinä janin sängyn päädyn yläpuolella oli semmonen hyllykkö. Siinä koputin sitä ja nauroin "hehe, aamulla varmaan lyön pääni tähän ku herään .."
Perjantai
No, tietty marjo herää heti ekana, ja rahtaa merjan mukanaan alakertaan. Mää ja iskä jäädään vielä nukkuun vähäks aikaa. Marjo tulee sit vähä ajan päästä takas yläkertaan ja huutaa ovelta AAMUPALALLE, mää sit nousen sängystä ja BAM, löin pääni siihen hyllykköön XDD vähä nauroin itelleni. No, sitku oli aamupalat syöty ja suihkussa käyty, lähettiin ajaan kohti rovaniemee. Pysähdyttiin Kemissä(muistaakseni) cittarissa, ja katottii juttuja sieltä. Marjo sit ostatutti Tean Tytöt Tykkää - levyn .. mää e löytäny itelleni mtn muuta ku sukkia, vaikka iskä sano että kato itelles housuja ja takkia. ei siel oikee ollu .. mut no, sainpaha kolme paria sukkia!! :D kuunneltiin se tean levy kerran läpitte sen matkan aikana, ja sit oltii joskus kolmen pintaan rovaniemellä.
Käytiin myös merjan kanssa sit alkuillasta kaupungilla, sain itelleni takin ja housut! nyt jälkeenpäin ku mietin, ton takin pitäs olla numeroo pienempi .. XD no, onpaha takki. Merjaki löysi itellensä housut, ja herranjumala ne makso satasen o__o
Öö, oltiin Paulalla ja Taistolla yötä. Sain lukee Olan semmosta merirosvokirjaa, mikä oli tarkotettu alle 10-vuotiaille. Mut se oli ihan oikeesti mielenkiintone, ja siin oli hyvin selitetty ne jutut! sillai simppelisti, että meikäkin tajus :D öh ..
Lauantai
voi vitsi ku en taho muistaa kaikkee .. Aila ja Pekka toi Akin sinne aamusta, ja Aila, Pekka, Merja ja iskä lähtivät urheiluopistolle lentopalloilemaan, ja Taisto lähti töihin. Mää ja Paula jäätiin sitten niiden kolmen mukulan kanssa, käytiin vähän leikkiksellä ja sitten mentiin syömään keskustaan. Sitten meki mentiin urheiluopistolle, mut mei katottu paljoo niitä pelei, me oltii semmosella temppuradalla. Tai no, minä ja mukulat oltiin, paula sit meni ite siitä johonki vähän ajan päästä. Ja joo, näin Maireekin!! :D voi vitsi olin ihan onnessani, ennoo nähny sitä kahteen vuoteen. Tahtoo päästä tornioon niiden tykö .. Mut nii. Yhtä peliä me käytii kahtomassa, ja sit mentii takas sinne temppuradalle. Mää vaa piirtelin siellä vihkooni ku kakarat riehu ja leikki siellä XD sitku alko se peli mix-joukkueiden(ku oli naisten, miesten ja mix-joukkueiden lohkot tai jtn sin päi) mestaruusottelu. Lyylin Kläpit(mein joukkue) vastaan Röllit XDD naureskelin niiden nimelle ittekseni, mut oli siin joukkuees pari söpöö tyyppiä. No, peli meni aika tasasesti, välillä mein joukkue oli häviöllä, ja sitten ne taas meni johtoon.
Sitku pilli soi että peli päättyy, mää ihmettelin että miks mein joukkue alko hyppimään ja tanssahteleen(tosi järkevän näköstä, ku non kaikki melkee 50 .. ja Alpo on ylikin - kai). Sit kysyin marjolta "mitä tapahtu" "me voitettii" kesti PIKKASEN tajuta, että mein joukkue oikeesti voitti!! XDD hyppäsin sieltä ylhäältä alas missä istuin, ja kävelin hymyillen siinä ja läpsäytin käsiä yhteen muutaman kansa, ja sit iskän kaa vedettii High Fivet. Oli kyl tippa linssissä, enmää oo koskaa nähny niiden voittavan mtn mestaruutta .. ja ehkä sekin vaikutti, ku en oo enne vetäny iskän kaa high fivei, ja määhä en iskän kaa pahemmin .. mikä se sana on, saa kontaktia. tai jotain. niinku marianne, esim.
No, sit illalla menin olan, marjon ja akin luo mummolle. piirrettiin siellä, ja katoin kauhukseni ku ne käytti mun kyniä .. pienistä rahoistani ostanu ne ;__; sanoin niille kyl että käyttäkää niitä varoen XD rajauskyniäni en niiden antanu käyttää, paitti akin. Se on niistä ehkä järkevin, ja on se koulussaki jo. Aki on muute hirveen söpö >X'D siis.. sillain! se oli marjolle sanonu että opettaisinkoha mää sitä piirtään että seki olis yhtä hyvä piirtään ku mä .. :'3 mää sit sanoin sille hymyillen, että harjottele ja piirrä niin paljon ku vaan jaksat, ei niitä tuloksia muuten tule. XD Katottiin uutisvuoto, ja sit mentiin nukkumaan. Minäkin, ikävä kyllä .. Joudun nukkuun niiden kolmen mukulan kanssa semmosella ilmapatjalla, ja mä nukuin reunalla marjon vieressä. Sanon kyllä, ei ollu ruusuilla tanssimista. En nukkunu koko yönä kunnolla XD
Sunnuntai
Aila ja Pekka tuli palkintojen jaosta mummon tykö joskus puol neljän aikaan aamusta, ja koska nukuin pätkissä, heräsin siihen ku ne tuli. No, koitin silti jatkaa unia, ja heräsin sit joskus yheksän aikaan ja menin suihkuun. Odottelin iskän ja merjan tuloo, mut ne tuli vast joskus kolmen aikaan. Alpo toi palkintopytyn :D se oli ihan jees, harmi vaan et son kiertopalkinto ..
Sit joskus illalla ku ihmiset oli lähteneet kotia, lähettiin hakeen iskän ja merjan tavaroita paulan tyköö. En tajua, mulla oli joku kauhee emotional moment siinä ku käveltii, ku itketti koko ajan. Ja sitku paulalla merja totee, että mää en varmaan tartte mitään palkkaa ku oon saanu takin ja housut. Siinä nojatuolissa alan melkeen itkeen, vaikka ei toi ees ollu niin iso juttu, vaikken rahaa saiskaan. Yritin peitellä sitä laittamalla hiuksia eteen ja kättä. Sivusilmästä ku näin, että iskä kattoo mua, ni sit vaa sanoin mahollisimman rauhallisesti että "nii." en tajua mikä mul oli, mutta itketti oikeesti ihan helvetisti.
Sit sunnuntaina illalla ku oltiin jo pedissä, ja valot sammuksissa, ni siinä sit päästin pari kyyneltä, mutta ääneti, koska nukuttiin samassa huoneessa. En oikeesti tajua mikä mulla oli. Mut no, aamulla olin paljon parempi.
Maanantai
Marjolla oli ihme känkkäränkkä, joka oli alkanu jo sunnuntaina illalla. Meni hermot, mutten näyttäny sitä. Oltiin lähös kaupunkii, ja toivoin että mulle irtois jotain siltä reissulta. Kattelin pelikaupassa PSP:tä, DS:ää ja FFIII:sta, voi perse ne tulee maksaan ku sit ostan ne XD; lähettiin sitten keskustasta pois, vähä syrjemmälle kahteleen huonekaluliikkeitä. Totesin siinä iskälle ja merjalle että "tulee kauhee himo muuttaa pois kotoo ku kattelee mitä kaikkee tääl o.." XD ja on edelleenki himo muuttaa pois. Sit mul alko särkeen päätä ihan sikana, ja olin muutenki ärtyny. No, sit käytiin sotkassa. Voi vitsi meitä palveli ihan sika söpö nuor mies siellä ö__ö sil oli lyhet, edestä vähän pystyt hiukset, pieni parta leuassa(eiks sitä sanota pukin parraks? en yhtn muist..), ja olikohan sil ny siniset vai ruskeet silmät, ja ihan vitun nätit silmät oliki! *__* jos oisin kehannu, ni oisin ottanu kuvan siitä .. ja sit oli söpöö ku se puhu sillä lapin murteella >XD *tykkää murteista*
No, sit käytiin Prismassa. Kattelin sieltä itelleni akkulaturia + akkuja, mut ne makso niin perkeleesti :| no, iskä sitten osti ne mulle XD;; makso kolmekymppii. Sit sen jälkee lähettii takas mummolaan. Iskä ja merja lähti hakeen illalla paulalle unohtuneita tavaroita, ja mää olin marjon ja mummon kanssa siinä sen aikaa. Mua himotti se paksu Karvinen sarjakuvakokoelma juttu mikä oli R-kioskilla siinä lähellä, nii lähetin iskälle viestin, että jos se viittii ostaa sen mulle siitä ku ne tulee takas .. 8D ~ no, sitku ne tuli nii menin ovelle vastaan, nii olin ihan "höh,ei ne ostanu sitä.." ku niil ei ollu r-kioskin kassia tai mtn. Mut sitku näin merjan kädessä Winx-tarroja marjolle,nii tiesin että ne on käyny siellä XDD ja sen karvisen mää sit sainkin!
Huokasin helpotuksesta, että huomena sit kotia .. Sit merja ehottaa että "mitä jos olisit meillä huomisen yön ja lähtisit keskiviikkona aamulla" olin sillai "nii,ehkä.." mut ajattelin "EI TUU KESÄÄ" XD sitku ne meni marjon kanssa suihkuun, ni kysyin iskältä että mites se mun tampereelle meno, että hyppäänkö mää jostai junaan tai jtn, ni iskä sano että kylhä se käy, jos vaikka jyväskylästä. Olin sillai HUH, ei tartte mennä noille yöks .. XDD
Tiistai ja kotiin paluu
Aamulla heräsin suht aikaseen, ja menin heti suoraan suihkuun. Lähettiin joskus kymmenen aikaan, ja aikomuksena oli siis ajaa ilman mtn suurempia pysähdyksiä, että oltas ihmisten aikoihin kotona. Siinä ku halattiin mummolle heipat, nii hymyilin ajatellen "en kyl PITKÄÄN aikaan mee näitten kanssa mihkää.." nii mummo sit siinä ku oltii lähös, sano että "tulkaaha sitte jouluna käymää". Mulla venähti naama samantien totiseks XDDD
No, sitten ku oltii reilu tunti tai kaks ajettu, nii merja kysyy että voisko marianne kattoo netistä mulle huomiseks bussiaikataului .. menin totiseks XD siinä sitte iskä ja merja jutteli siitä mun menemisestä, ja mää luulin ihan tosissani että joutuisin meneen niille yöks((ja mullahan on vaikeuksia sanoo vastaan)), nii iskä sit sano "no kyllähä niitä junia ja busseja menee illallaki" 8D olin ihan "JESSS KIITOS ISKÄ" XD Matka suju ihan rattosasti, luin karvista ja kuuntelin sen verran mitä pystyin mp3:sella musaa. Mutta kaiken paras oli se, että ME JOUDUTTIIN KUUNTELEEN VIIS TAI KUUS TUNTIA SITÄ HELVETIN TEAN TYTÖT TYKKÄÄ ALBUMIA XDD sitten ku iskä vaihto Queenin, ni marjo kysy että "mitä tää on" ja mää ja iskä sanotaan yhteen ääneen "queenia", ni marjo rupes kiljuun QUEENI ON TYYHMÄ QUEENI ON TYYHMÄ, me siinä sitte iskän kans yritettii saada se hiljeneen, mut se vaa jatko. Sitku mä hermostuin, ni sanoin sille että "ei mekää iskän kanssa valitettu ku kuunneltii sitä sun ihme teaas viis tai kuus tuntia!" no, marjo vastaa sitten jotain että "no mää en voi sietää Queenia!" et ihan ku se auttas jotai .. mää vastaan sitte "NO EMMÄKÄÄ VOI SIETÄÄ TEAA, ENKÄ MÄÄ SILTI VALITTANU", ni marjo ei sit tienny enää mitä vastata, ni se tiuskas vaa "OLE HILJAA!" iskä sitte alko nauraan eessä, ja mää kans naurahdin, ja siitäkös marjo ei tykänny.. "OLKAA HILJAA! NE JOTKA NAURAA MULLE NII ON IDIOOTTEJA!!" iskä yritti parhaansa mukaan pidättää naurua etupenkillä, ja mää takapenkillä, mutta enpä oikee hyvi osannu sitä pidätellä .. XDD
No, oltiin seittemän aikaan oriveellä. Kattoin kelloo, ja se oli 19:06. Sanoin iskälle, että "mää varmaan ehtisin siihen seittemän junaan" ni sit iskä kysy että monelta se lähtee "se lähti minuuttia vaille tai minuutin yli seittemä koskelta" ni sit merja ajo sinne oriveen keskustan pysäkille, ja iskä saatto mut sinne seisakkeelle. Hytisin ku oli nii kylmä, ja takki oli matkakassissa pakattuna. Iskä anto mulle matkarahan(10e), ja sit se anto mulle 40e ja sano "täs o ny vähä ekstraa, toivottavasti riittää" olin ihan sillai JES KIITTI ISKÄ, SUHUN VOI LUOTTAA ilmeellä, ja sit teki mieli sanoo että "ei tää riitä korvaan mun henkisiä kärsimyksiä" XDD mut jätin sanomatta. Siinä sitku se juna - tai no - kiskobussi tuli, nousin kyytiin ja ostin lipun. teki mieli kiljua onnesta, mutta en sentää viittiny ku siin vaunus oli mun lisäks muita XD
// tosiaa, meinas iha unohtua! täs pari kuvaa :D (samat on kyl irc-gallerian pvkirjas mut en jaks ny laittaa tähä enempää ku tekstiä o nii pali. ja muistakaa lapset sitten klikata sitä kuvaa ni se näkyy isompana..!)
Jee me voitettiin!! 8D
ja siinä o palkintopytty ja sponsorit taustalla :D
No, tossapa oli. Kaikkia yksityiskohtia en jaks alkaa selittää, joten tossa on pääpiirtein XD Huomena sit kuopioon, oijoi .. no, saan levätä sitte ku sieltä tuun XD ja siellä mulla on sentään ikäistäni seuraa. 8D;
Eilen kävin työkkäris äiten kaa. Nyt pitäs hakee työharjottelupaikka ja sit hakee työmarkkinatukee :D ehkä tää alkaa vihdoinki sujumaan..!
lauantai 11. elokuuta 2007
kaikkee sitä ihmiset tekee
[mieliala: surullinen]
[musiikki: Faithless - Flowerstand man ]Kuulin just kaverilta, että yks tyyppi on kuollu. melkeen 19-vuotias naikkonen, raiskattu ja löydetty kuolleena Kokkolan(? en o varma) rautatieasemalta. Tytöllä oli ollu ilmeisesti mahahaava(johtunu kaiketi stressistä, mitä ny kuulin), ja se oli sit koitunu sen kohtaloks. kauheeta tommonen, mikä vittu ihmisiä riivaa >:/ sanoin kaverille, että vaikka en koko tyyppiä tunne, ni laitan kynttilän palaan. ja tossa se nyt palaa. haha, ihmiset sais kuolla sukupuuttoon. Miettikää ny oikeesti, jos TEIÄN joku kaveri kuolis, ihan tosta noin vaan. Sanois vaan illalla/koulun päätyttyä "nähään huomenna!" mut sit ei näkiskää enää koskaan. hirveetä oikeesti, mäku aloin sitä miettiin ni tuli ihan kyyneleet silmiin D: haha joo unohtakaa koko juttu, likka on kuulemma elossa. että pistää vihaks ku tommosesta valehellaan >:/
Mut mut juu, tänään tulin jo iskält pois. Menin sinne eilen aamujunalla, ja menin jukalle odottaan että se hakis mut. Niillä oli joku Leijonien kokous jossai päi helvettiä, ja ne tartti marjolle siis vahtia. Olin jukallla jostain yhestätoista kolmeen, ja siinä välissä en tehny mtn muuta ku kävin pankis ja leikin emma-tiian kans. No siis sit viiden aikaan iskä ja merja lähti sinne kokoukseen, ja me jäätiin marjon kanssa kahestaan. Piirtelin siinä illasta vähän, kattottiin Disney channelia etc etc, ja sieltä tuli Karhuveljeni Koda 2. ykkönen on parempi. jööö sit laitoin marjon puol 10 nukkumaan ja menin ite puol 12 ku alko väsyttään. Hitsi, jos meil ois kaapeli/digiboxi ni kattoisin sieltä varmaan pelkästään Animal Planettia ja Disney Channelia(+Toon disneytä ja cartoon networkia). Animal Planet on kiva kanava *q*
Mun PITI alunperin lähtee vasta huomenna pois sieltä, mut mu alko kyrpimään marjo ku se oli koko ajan mussa kiinni. "SÄ ET MEE MIHINKÄÄN ILMAN MUA" etc voi ARGH. iskän kaa sit juteltii siitä lahesta, ja se sano kandee hakee nyt ens kesänä, jos mul on rahaa tarpeeks koossa. olin sit sillai juu voisha sitä, mut jos ei o ni sit ei o enkä hae. no en sitä sanonu tollai mut .. XD samaa tarkotin. sanoin sen nätimmin. juteltiin videokameroista ja vaik mistä plaplapl sanoin säästäväni semmoseen ja sit järjestelmäkameraan. no ääärrr sitten tota kello läheni puolta seittemää, ja iskä lykkäs mulle seittemäkymppiä kouraan. olin sillai WHUT, ja merja kans XD, mut sit iskä sano että no täs on viimeviikon vahtimisesta samassa. :'D
joo, Khadar on tampereella ja se kävi täälä tänää. Se tulee kattoon mua jossai vaiheessa ens viikolla, ou jei. maikille se oli kehunu kui nätti son, mulle sei tasan sano mtn muutaku et ihana nähä tms lol. :---D
umjuu.
maanantai 6. elokuuta 2007
jeah \o/
[mieliala: ookoo ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Nigeru Mono ]
Yosh, vielä 3 kiloo niin oon laihduttanu 20 kiloo :DD JEA. se kuulostaa kauheelta määrältä, kai, mutta musta tä on menny aika kepeest ilman ongelmia :D okei siin helmikuu-huhtikuu välillä tuli vähän takas, mut sitku sain ton stepperin ni kaikki muuttu >D ja vaik oon kaikkee hyvää syönykki välil, ni turhaan olen huolehtinu .. 8D pitää vaa jatkaa samaa rataa about kymmenen kilon verran. SIT OON MAALISSA EI JES. ah i'm so happy ;__; waaah .. ja sitku olen sinne tavotepainoon päässy niin koitan myös pysyä siellä XD
Mut juu, oltiin viikonloppuna maikin kans iskäl ja jukal. Perjantaina mentiin iskän kyyillä, käytiin biltemas nopeesti. Kattelin sieltä kaikkee ja vitsi sielä oli halval kaikkee o__o (tohon mun yhteen kansioonki semmosia muovitaskuja oli, 100kpl alle viidellä eurolla! pitää käyä sieltä sit ostamassa :D you know,taidekujaa varten yms. mut sit vasta ku on sen aika :D ) harmitti vaan ku jätin laukkunu + lompakkoni autoon >__> siinä kassalla kattelin pattereita ja muistin että ei prkl mul ei oo kameraan pattereita yhtn mukana ja noi on ihan finito, ni iskä osti mul semsen paketin mis oli jotain 12 patteria :DD hihii. sit haettiin marjo päiväkodista ja mentiin iskälle.
Lauantaina ne sit lähti sin valkeekoskelle aamul kaataan puita. Mää heräsin joskus yheksän aikaa ku marjo herätti.. D: ja olin siis tosiaan menny nukkumaan kahelta XD katottiin maikin kaa semne ihan friikki apinalehva, Link, jossa oli joku UUURRRGH TAPPAJA APINA, ni vitsi mä pidättelin naurua melki koko ajan ku se apina alko tappaa niit ihmisii XD mut siis juu, lauantaina sitku marjo oli syäny aamupalansa, alettiin vesivärittään. teki pahaa antaa sen värittää mun välineil, mut no .... XD siinä sitku iskä ja merja tuli takas valkeekoskelta, ni iskä alko vähä pääst grillaan :DD me marjon ja maikin kaa istuttiin siinä puutarhakeinussa ja kuunneltiin musaa, sit alettiin laulaan sitä "they're coming to take me away hahaa, they're coming to take me away hohoo, hihii, hahaa to the funny farm, where life is beatiful all the time..." etc. XD ni sit iskä, se TIESI sen kappaleen ja laulo kans! XD olin ihan wtf ku se sano että se oli kauhee hitti sillon joskus ja nauro :'D
.. ja sit ku maikki ja marjo lähti johonki ni aloin puhuun sille siitä Lahteen menemisest. Sanoin jtn et ku siel on yks koulu josta oon kiinnostunu, ni ajattelin hakee sinne sitäseuraavana vuonna, ja ens vuonna keräisin rahaa sinne muuttamiseen. Iskä sit sano että mitä sitä lykätä, että hakee vaan heti ku pystyy, mut sit se sano että "nonii, onse kyl ihan hyvä että kerää ensin vähä pesämunaa." ja merjan kaa puhuttiin valokuvaamisesta XD saa nähä miten käy, oon kyl ihan innoissani sinne menemisestä, jos pääsen :DD se meinais vaan että muuttaisin tosiaan lahteen, kaikki jäis tänne(kaverit ja tämset siis) .. mutta koneen ja kissat otan messii, tietty XD en aio siis opiskelija-asuntoon muuttaa, koska niihin ei saa kissoja jne :(( sit tulisin aina viikonloppusin ja lomilla käymään täälä .. 8D tai jotain, hihihii. mutta siis se ny riippuu ihan PÄÄSENKS sinne kouluun XD
Sit lauantai iltana ku olin käyny saunas ni jukka tulee hakeen meitä sinne :DD katottiin illalla mustan kyy kolmas kausi, ja sit eilen katottii neljäs ja viimenen ennenkö lähettiin. mattiakin nähtiin ´3` vitsi se oli laihtunu ja ränsistyneessä kunnossa :(( se vaikuttaa enemmänkin kulkukissalta .. tulis jo kotia prkl.
Sketchdump on pian valmis liveen laitettavaks, vielä pari kuvaa puuttuu :D lol eilen tuli pieni art depression kohtaus ku näin kaverin piirtämän Hiruma ja Monta kuvan - ja hauskinta täsä on se, että se oli mulle ja mä aloin angstaan siitä XDD no okei eka olin ihan WEEEE IHANA IHANA jne, mut sit olin sillai "osaisinpa mäki tollee.." okei se on kyl mua vuoden vanhempi - kai - joten mul on aikaa kehittyä >D ja mua häirittee, ei siis paljoo vaan vähän, ku sen tyyli alkaa muistuttaan sen-erään-nimeltä-mainitsemattoman tyyliä ..
Lähettänyt Lamppu klo 11.13 0 kommenttia
Tunnisteet: iskä, koulu, lahti, livejournal, maikki, marjo, matti, merja
maanantai 23. heinäkuuta 2007
my mind is running slow. Ooooh so sloooow.
[mieliala: um aluks ihan häpi mut sit alko vituttaan ja nyt oon taas jei XDD YAY FOR MOODSWINGS! ]
[musiikki: Placebo - Daddy cool ]
.. 8D ugh, devissä on 29 kommenttia ja en jaksa vastata niihin.
Joo, olin siis Jukalla Maikin kans viikonlopun. Lähettiin Maikin kautta iskän kyydillä perjantaina, olin to-pe yön maikilla XD vuokrattiin lehva ja katottiin frendejä ja sun muuta. :D Iskän kyydillä siis juu mentiin sit koskelle, ja se oli hyvä kun oriveellä se käänty kahvilan pihaan ja sit se kysy että "kahvituttaako ketään?" maikki oli sit jtn "vääähän joo" ja mää vedän takapenkillä "JESSS!" XD ... halvat huvit tai jtn, koittakaa ymmärtää mun elämä on tylsän puoleista. Sitku tultiin sieltä kaffelta niin iskä laitto ration päälle ja sieltä tuli Queenin These are the days of our lives ;_; iskä laittoi volumee kovemmalle ja sit mie ja maikkikin kai laulo mukana 8D ah, se oli kivaa. Ja sit Maikki laitto Queenin Innuendo albumin soimaan ku se oli iskällä autossa. AH.
Öööh, sitku tultiin Jukalle, ni se oli ihan kuumeessa. 39,6 ihihi kiiiva. olin sillai juu mitäs sitte jos mie saan tän ku jenni tulee. mut eipä oo ainakaa viel näkyny mtn oireita et oisin kipiä :D viikonloppu meni ihan kepeesti Mustaa Kyytä ja Monty Pythonin lentävää sirkusta kattoes. Mul soi se Mustan Kyyn tunnari pääs XD Ah, Rowan Atkinson. Maanantaina sit - eli siis tänään oon vähän pirtee :D - tultiin merjan kyyillä poies. Piti viiden aikaan herätä XD jeees. Sitku oltiin takas Tampereella mun PITI men nukkumaan mutta en sit mennykkää ku en saanu nukuttua. Mut sitku Niinaa piti men vastaa ni alko nukuttaa ihan sairaasti XDD siinä sit joskus neljän jälkeen nukahin tunniks, ja nyt koitan pysyy iltaan asti hereillä ja men nukkuun ajoissa. Ja herätä aikasin taas huomena ... hesaan lähen, siis. Ihihi >D
juu kiva noi yhet vei ton vitun pleikkarin mennessään maalle. Olin sillain joo miten me sit meinataan laulaa singstaria? no ainahan joku voi tuua oman pleikkansa, mut son semmosta vitun rahtaamista mmmm. Mää voisin hakee maikilta sen mun pleikan takas mut a) se on niin vitun mohlo etten halu kantaa sitä b) maikilla ei oo konetta täl hetkel ni pitää sil jotain huvitetta olla. voi vvvvv niina tuo sun pleikka siks aikaa tän et saadaan laulaa singstaariiii DD: ??Vitun hijanoooo. vitun kakara voi saatana elää ilman pleikkaria viikkoo, osaan jo kuvitella mimmonen se on kymmenen vuoden päästä. Tähän koneelle sil ei oo saatana kyllä mitään asiaa :DD
hmmmngh mut juu, jos jättäsin sen taakke. jos vaik niina vois tuua pleikkaansa siks to-pe yöks tai jtn. *puppydog eyes* Laitanpa "pari" kuvaa viikonlopulta.
NOM NOM NOM. emma-tiia syö maikin sormia XD
Joku perhonen emt mut se oli kivan näkönen!
Teps teps teps emma-tiia hytkyttää kohti :DD
Y halo thar .... Emma-tiia on aika skeeri tos tai jtn.
Kenkä. Käytiin maikin kaa semmosilla rämäsillä tönöillä ja siellä oli tommonen. Kenen lie on, mutta tää kuva näyttää jotenkin kivalta ja .. emt.
Maikkiii yhen tönön ikkunas
Maikki tönön sisässä. En uskaltanu men lähemmäs ettei lattia lahoo :DD se oli meinaan aika ... "hyvässä" kunnossa.
HAAMU MAIKKI.
Cindy. käytiin tallilla moikkaamas hepoja :]
Moi. Jeti se siinä :D se oli ainoo niistä hevosista ketä uskalsin silittää kunnolla XD no ku en oo vuosiin niihin koskenu tai ollu niiden kaa tekemisis nii vähän arvelutti koskettaa niitä, mutta Jetii uskalsin turvasta silitellä.
... vaikka se yrittikin syödä mun kameran.
Sit käytiin rotkolla ja otettiin sielä vähän kuvia. Jos toi koski ei ois virrannu ni oltas päästy paremmin noille kiville ja ottaan parempia kuvia :((
Maikki tonttuilee. no ei sentään :DD
Leikittiin kakruina hengillämme. joo me kakaroina laskettiin persuksiltamme tota mäkee alas kakaroina, eikä tajuttu kui jyrkkä se on ja vaarallinen .. *KÖH JOKI IHAN VIERES*
HAAALLELUUJA maikki! no toi sen paita.. XD ja siis tän kuvan tarkotus oli verrata tota puun juuria kui isoi ne oli :D
Sit käytiin koululla keinumassa ja muistelemassa ala-aste aikoja ja sillee.
Ja siinä alakoulu.
kekekeke meikä keinu korkeella! no okei en niin kovin korkeella.. Mut sillai korkeella kummiskin! joo 8|
Emma-tiia nököttää mun sylissä ja mää selitän jotain.
Sit nähtiin Mattikattiakin!! :DD yritettiin houkutella sitä kotia, mutta turhaan. saatin se liikkumaan 20minuutin aikana 50m ja sit se lähti takas :|
Matti tui tui ;__;
juu no siinä. Niina kävi tänään, vitsi se kyl piristi vaik olinki ihan piupau XDD ne sun kysymykset... >8'DD perjantaina sit nähään! >8DD ja jenni tuleepi sit torstaina B) huomena hesaan ! ~ ohoho oh joy! Vois kattoo futuraman vikan kauden tänään, jos vaikka jaksas stepata ennen hiljasuutta. ja ai nii juu, maikki siisti mun kulmakarvatkin HÄHÄHÄH. eka näytin ihan oudolta mut sit olin sillai wooo XD .. juu musta ei ota erkkikään selvää. piirsin jukalla myös vähän, mutta ne kuvat näätte sit sketchdumpissa jonka heitän liveen, ja muutaman kuvan kai tännekkin!
ja äitee löysikin meiän hiustenkuivaajan, niiice. nyt voin koittaa sitä ihme tököttiä mitä ostin :D kekeke.
juu, mut jos futuramaa pari jaksoo ja sit steppaan!
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Anfgh
[mieliala: tööt ]
[musiikki: Susumu Hirasawa - Reverie Hill - 2]
Agh näin jotain karmeinta unta viimeyönä. tai siis, ei se ehkä sillai ollu karmee mut .. D: en ny jaksa hölöttää sitä koko unta, mutta semmonen isohko käärme nielas Yuffien kokonaisena, ja näin ku se liikku sen mahas >___> sit mää vaan aloin hakkaamaan sitä käärmettä, avasin sen suun ja otin Yuffien yhellä kädellä pois sieltä, ja en nyt tarkkaan muista, mutta Yuffien päällysiho tai joku semmonen oli niinku sillain irrallaan joistain kohista(esim päästä ja mahasta), hitsi se oli karmeen näköstä ;__; sitä o nii vaikee kuvailla, mutta muistan kui juoksin eläinlääkäriin ja huusin niille itkien että "pelastakaa Yuffie" ;__; sit kun "aamulla" heräsin ja rupesin miettiin sitä unee ni tuli tippa linssiin ja ettin Yuffien käsiini, se nukku raapimispuunpäällä ja aloin paijjaan sitä. Ynfh jos Tifalle tai Yuffielle tapahtus jotain ni mä en kestäs ;_; siitäkin on kohta vuosi ku Tifa putos ikkunasta ..
Joo mut, menin eilen - tai siis tänään - nukkuun joskus viiden aikaan aamulla. En vaan saanu nukuttua. Ajattelin että voisin valvoo samantien koko yön mutta päätin olla valvomatta, koska maikki sano mul et jos en nuku ni en saa stepata XD joten menin sit nukkuun. Heräsin siinä kahentoista jälkeen, enkä oo vielläkää käyny suihkussa. Eno tuli yöks tänne, ja se nukkuu nyt tuolla äiten makkarissa. Vittu että raivostuttaa se, menis kotiansa nukkumaa!
Kattoin Robot Chickenin molemmat kaudet kahen päivän aikana, vitsi son mahtava XD aloin lataan Futuramaa, katoin ekan kauden tänään kokonaan. Ja Saizen lopettaa Eyeshieldin subbaamisen; se lisensioitiin. Kiitos ja hyvästi vaan sit! Yritin kyllä yheltä toiselta sivulta ladata yksien toisten tyyppien subbaamaa ES:ää mut ei se iskeny .. *tarkka subbaajista ja subien laaduista* No, meikä on mangassa ajan tasalla, ja samoin animes; oon kattonu raweina.
Sain eilen uudet linssit mun laseihin! Iskän ja merjan reaktio oli hyvä ku laitoin ne päähän; "MÄÄ EN OO NÄHNY NÄI HYVIN KAHTEEN VUOTEEN!" XD no en oikeesti oo! vitosella ku sain nää lasit, ni mun näkö oli -1, ja nyt ku katottiin Taistolla sillon Rovaniemellä, ni mulla oli -1,75. Ah, näen maailman taas kirkkain silmin .. 8)
Perjantaina sitten lähtö Animuconiin, huomenna kävellään ostamaan lippu linkeasemalta. Pitää vielä puralta varmistaa että se on varmasti se 10:15 bussi mil mennnään aamulla sit. Tilillä on tällä hetkellä ruhtinaalliset 303,94 euroa, wohoo! Ja nimpparirahoista saan vielä lissää :D kjähää. Ajattelin hesan reissun jälkeen ostaa uudet vesivärit ja pensselit. Ja jukka käski säästää rahaa ku käydään Tuurissa,yaaa! XD Mut hianoo, mul varmaa alkaa menkat huomenna tai perjantaina - kiva olla animeconissa ku on menkat >_> huomena pitää myös pakata. Ja niina tulee ehkä käymään!
Göööö. Ahaha löysin kivoja ES kuvia eilen BD
Lähettänyt Lamppu klo 16.28 0 kommenttia
Tunnisteet: animecon, eno, eyeshield 21, Futurama, iskä, lasit, linssit, menkat, merja, raha, robot chicken, uni, yuffie
keskiviikko 4. heinäkuuta 2007
wuu!
[mieliala: ihan jeees ]
[musiikki: Klamydia - Pala Rauhaa ]
varoitus, TÄÄ ON SIT PITKÄ XD
haha pari päivää myöhässä tämäkin kirjotus, mutta minkäs sille voi ku ei oo jaksannu kirjottaa XD mut siis, Rovaniemen reissu meni ihan kohtalaisen hyvin. Ainoo mikä puuttu oli ikäiseni seura; kaikki oli joko alle 10-vuotiaita ipanoita(paitti se yks Joni) tai sit yli 40-vuotiaita XD Mutta oli muuten ihan kivaa juu!
Lähin siis keskiviikkona junalla koskelle, ja iskä ja merja ottivat mut siitä Juupajoen junaseisakkeelta sit kyytiin ja lähettiin ajaan kohti Raahee, oltiin siellä siis yötä. Matka raaheen kesti jonkun ... n.6 tuntia? Automatkalla piirtelin Marjolle vähän, ja katteltiin niiden kannettavalla dvd-soittimella Joulupukki ja noitarumpu. Joskus kymmene aikaa oltiin Raahes peril. Hitsi sielä olin ihan unohtanu että Johannalla(tavallaan mun puoliserkku Raahesta) oli kissa, Veera! Vitsi se oli niin lutunen! XD Se istu keittiön pöyäl ja katto ikkunasta ku me tultiin siihen eteen, ja ku meikä tuituili sille ikkunan takaa sillä välin ku merja haki takapihalta avainta, ni se katto silmät mustina ja seuras mun sormee ku heilutin sitä X'D se oli ihana! Se tuli mun päällekkin makaan ku jäin nukkuun olkkarin sohvalle ♥
Aamulla sitten jatkettiin matkaa kohti Rovaniemee, ja pysähyttiin Kemissä Zeppeliniin shoppaileen hetkeks. Iskä osti mulle Halpa Hallista öö kolmet paidat(keltanen huppari jossa oli jotain tekstiä mustalla, ruskee vetoketjullinen ohuempi huppari jossa on keltanen tähti, ja punanen t-paita), housut, sukkia ja uuden laukun, se on kiva B) ♥ se on parempi ku toi mun vanha XDD no, sit käytiin Rossossa syömässä pitsat, ja ihme että jaksoin sen pitsan kokonaan! no ehkä se johtu siitä että en syöny ku mukillisen jugurttia aamupalaks. Noo mut sit jatkettiin taas matkaa! Käytiin matkan varrella kattomasa myös Hiidenkirnuja! vitsi ne oli kivoja :DD harmi vaan ku ei nähny niitä kunnolla ku ne oli puolillaan vettä, saatikaan saanu niistä hyviä kuvia ..... hitsi se oli korkeella se kallio misä kävin kekkuloimas 8D (kuvia tuola myöhemmin sit)
No sit alko sataan just ku oltiin lähös kirnuilta, mie ja iskä kastuttiin vähäsen ku sade sai meiät XD sit joku kymmenisen minsaa ja oltiin Rovaniemel(muistaakseni XD) o/ käytiin Ailalta(=Merjan sisko) hakemassa Lyyli-mummon(=Merjan äite) kämpän avaimet ja mentiin sinne. Vahin pääasiassa Akia(Johannan pikkuveli, Ailan kolmas mukula) ja Marjoo, mutta sain mie muitakin vähä kaitsee. No, ei se mittää :D käytiin Akin ja Marjon kaa muutamas iskän lentopallopeleis, ne hävis ja voitti aika tasasesti XD
Oi ja ku näin Alpoo(=Merjan isoveli), olin ihan JESSS ku tykkään siitä kaikista eniten Merjan siskoista ja veljistä. Siinä ku se sit öö sunnuntaina teki lähtöö, sanoin poru kurkus sille että vie ny Mairelle(=Alpon vaimo) ja muille terkkuja! Ku en oo päässy käymään sielä .. Alpo on oikeesti ihan helvetin ihana, tuli ihan tippa linssiin ku se lähti. Onneks olin suihkussa sillon XD muistan ku sillon kävin sen kanssa rullaluistelemas ... YYYH TAHTOO TORNIOON NIIDEN TYKÖ ;__; *sniff sniff* Oon käyny sielä viimeks ku olin ..... 11?! ;_; mut mairee näin onneks -05 kesällä ku menin Rovaniemeltä Nivalaan moikkaan Sallamaaria. Mut Antti (=Alpon ja Mairen esikoinen) asuu täälä tampereella! haha sitä vois mennä joskus moikkaamaan XD muistan ku Antti opetti mut sitoon mun kengän nauhat songan rappusilla :D ah ... tykkään niistä ihan oikeesti, Alpon porukasta. yyyyh. Mitähän Matille ja Villelle kuuluu :D ei huomannu kysyä.
öh juu. Kävelin myös Lordiaukion läpitte enkä ekaks tajunnu sitä, ku mulle se oli vaan edelleen se vanha Sampokeskuksen ympärillä oleva aukio XD käytiin myös kauheesti ravintolois sömäs, hui olokoo.
Joo mutta sit sunnuntaina oli meikällä lähtö. Yheksältä juna lähti, mutta me lähettiin liikenteeseen jo kuudelta. siis illalla ei aamulla XD ku käytiin syömässä ravintolassa(TAAS! XD) kunnon pihvit, ja sen jälkeen oli kyl nii täys olo et huhhuh XD ja sit syötiin "pienet" jätskipallot jälkkäriks. ne oli oikeesti isoja XD no sit käveltiin rautikselle, iskä osti lipun(JOKA OLI KALLIS) ja sit iskä anto mulle palkan siit vahtimisest, 40e :D ei niiden ois tarvinnu antaa mul olleskaa, ku sain ne uudet vaatteet, ilmasen ruuan ja tosiaan sain myös uudet linssit mun laseihin! Käytiin taiston optikolla lauantaina kattomas näkö ja tilattiin linssit, iskä ottaa ne mukaansa ku lähtee tuleen takas alaspäin. Niin siis ne linssit myös, ja nekin makso jotain 100e o_o; et en ois periaattees tarvinnu yhtään rahaa, mutta kelpas kyllä! Siinä ku oottelin sitä junaa, näin ku Jossu tulee saapuvasta junasta! olin ihan heiii woot ja se jäi istumaan siihen munkaa vähäks aikaa.
Sit siinä vähä ennen yheksää se mun juna tuli siihen ja menin sisään. olin ihan JESJES ku se paikka mis istuin oli yksittäinen, ei siis toista penkkiä vieres ollenkaa. Mut se oli kans huonopuoli, ku ei saanu olla leveesti ............ yritin nukkua koko sen juna matkan, mutta nukuinkin vaan tunnin ... =____=;; jonkun tunnin piirsin junan lähöstä, eli aloin nukkuun joskus kymmenen jälkeen, ja sitku heräsin olin sillai paljonkoha kello on ...... VITTU VÄHÄ YLI YKSTOISTA JEE XD olin sit tuskasesti hereillä kymmentä vaille kuuteen asti, ja huokasin helpotuksesta ku juna tuli tampereelle, tosiaan sillon maanantai aamulla kymment vaille kuus. Oli ihana kävellä hämeenkatua pitkin ku ei ollu YHTÄÄN liikennettä. odottelin kolmosta kymmenisen minsaa, ja ku se tuli niin ajattelin että prkl meen nukkumaan heti ku pääsen kotia, mutten mennykkää XDD olin koko pvn hereillä, ja menin vasta yhen aikaan illalla/yöllä nukkumaan. nukuinkin sit hyvin, mutta en yhtään pitempään ku normaalisti. Oli meinaan kivaa olla ihan pihalla ja sekasin koko maanantai ku olin ni väsyny. XD muuten se junamatka meni hyvin, ei siinä mittää.
HUH siinä XD sitten kuvia!
Katottiin Joulupukkia ja Noitarumpua, kuten tuolla mainittinkin.
APINOITA ON OIKEESTI JOKA PAIKASSA XD
Veera ♥
Tui tui veera posee XD
Rosso :D
Sit sielä Zeppelinis oli esillä kiinalaista keramiikkaa ja semmosia *3* 01 02 03 04 05 06 07 08
Iskä, Merja ja Marjo(tosin vaan päälaki) padolla, tais olla kemissä :D
Paholaisen liemikirnu. ja kukahan tosta paholaisesta tulee mieleen...? XDD
Hiidenkirnu oho toi olli jännä. Harmi vaan ku siel oli ni pali vettä :(
Yksinäinen puu. Heiluin siellä kallioilla kuten kerroin, hitsi sieltä oli komeet maisemat :D ja toi puu oli tos ihan yksin ~
Jätkänkynttilä. Rovaniemi,at last! o/ aika ööö hassu kuva jätkänkynttilästä XDD no ei autosta saanu parempaa..
Kaljaa viinilasista. Hyvi menee XD oltiin Scandic hotellis(muistaakseni) syömässä :D iskän käsi siinä ~
Taisto ja Sanna tossa oli se Taisto :D se on Merjan siskon,Paulan, mies. Haha se oli kiva ku se katto sen mun näön XD ja toi Sanna ... sitä en tuntenu. Ja ei maikki(jos ny tätä luet), se ei ollu se Sanna kuka me tiedetään XDD mummo sano että se on lihonu hirveesti :O
Marjo ja Aki lyyli-mummon asunnon parvekkeella :D
Lyylin Kläpit. tiedättekös mitä kläppi tarkottaa? lasta :D mäkin oisin saanu tomsen paian, mut mun tulosta ei kukaan tienny sillon ku noi tilattiin XD siinä siis luki Lyylin Kläpit ja syntymävuosi. Haha, sillon ku mentiin Paulan ja ... varmaan yheksän tai kaheksan muksun kaa puistoon mikä on siinä ihan lähellä, jokasen piti laittaa toi omansa päälle. No, mulla kun ei ollu, ni sain ottaa jonkun randomin paidan joka oli M-kokoo, ja ku kattoin mikä vuosiluku siinä oli. 1951 XDD Paulan kaa naurettiin että OONPAS MÄÄ HYVIN SÄILYNY.
HYPPÄÄ ISKÄ HYPPÄÄ! hitto se hyppäs aika korkeelle >8'D
omg lol repesin tolle asennolle mikä tol yhel tos on X'DDD kauhee heilumine..
Iskä, Pekka(Akin isä) ja sit se randomi jätkä jonka naamaa ei näy ähäh :D
Alpo ja iskä. koitin ottaa Alposta monta kuvaa - muistoks 8'D iskäl on aika makee ilme,juu.
Ola! Taiston ja Paulan muksu, hirveen söpö XD Sillon ku palasin sieltä Taiston Optikolta, se kysy että
"missä sää olit?"
"no optikolla olin!"
"kenen optikolla olit?"
"No kenes luulet? ;)"
"mun isin!" ihana X'DD Ola oli kauheen söpö ..
Jee mun kännykkä. koska marjo halus että otan siitä kuvan XDD Monta taustakuva ♥
Rullaati rullaa ~ mäki halusin tohon ;_;
ja sit omg, nähtiin siinä puistossa Paulan kaa ihan HELVETIN khuuleja puita jotka oli ihan semmosen seitintapasen jutun peitossa(tai sit se oli seittiä emt) ja ne oli ihan täynnä keltamustia matoja! 01 02 03 04
Marjo keinuu, ja niin keinuin mieki XD
Meikän junalippu :D k-kallis ..
siinä kaikki tältä erää! tänää kävin maikin kaa kaupungissa ja ostin pari tarpeellista juttua jne, ja onnistuin saamaan finnin tulehtumaan ja verille XDDD miten mää osaan ..
ja juu, piirrustukset mitä piirsin siellä laitan sit joskus myöhemmin esille :D
maanantai 25. kesäkuuta 2007
hei woot!
[mieliala: täys 8D .. ]
[musiikki: Queen - Death on two legs (Dedicated to...) ]
hahah eikä, Merja soitti mulle ja se ehdotti että jos menisin niiden kanssa Rovaniemelle XD olin eka sillain et MITÄH MIKS mutta sit se selitti jtn että ne tarttis jonkun vahtimaan lapsosia ku niillä on joku juttu siellä .. en saanu ihan tarkkaa selkoo ku se puhu niin nopeesti, mutta se sano jotain että keskiviikkona sinne ja sitten sunnuntaina voisin vaikka iltajunalla tulla pois sieltä ...... eikä mulla oo hajuakaan minä keskiviikkona XD eli siis lapsenvahtimista, ja merja sano kyllä että palkka maksetaan >8DDDD sit olin sillai "*BLING* JOOOO mää kysyn äiteltä että sopiiko sille sitku se tulee tänää kotia!" X'DD oon kamala.. mutta jos rahaa annetaan niin kyllä! *säästää sinne hesaan* Paljonkohan ne sit antaa o_o; .. no, ei sil sillai välii oo oikeestaan. pitää ottaa piirrustusvehkeet mukaan ja näin. Pitää vaan kattoo jotkut vaatteet sinne .. *ei omista kunnon vaatteita - tai omistaa muttei kehtaa käyttää niitä* YOSH meikä lähtee Rovaniemelle! o/ toivon mukaan.. otan kyl kameran messii! XD
Hum mitäs, eno tuli ja nyt se nukkuu tuolla, toivottavasti ei viivy kauaa .. Haha, se on sen Faysalin avaimen perässä XD mä TIESIN että se haluaa sen takas. Ku äite soitti mulle tos aamusella että piilota se, muuten se ottaa sen. ja piilotinkin, ja tossa se sitä etti ja kysy että tiänks missä se on. "ei mul o hajuakaa mis se on ..." *vihellys* XD
Täs oon taas kattonu Lohikäärmeen Palleja, ja jatkan :D kirjotan varmaan illalla tähän samaan lisää ~
Lähettänyt Lamppu klo 15.16 1 kommenttia
Tunnisteet: dragon ball, eno, hesa, lapsenvahti, merja, raha, rovaniemi, äite