Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. helmikuuta 2015

Long time no see

Jooh, tota, moi. Tälleen reilu kahden vuoden jälkeen.

Ajattelin, että jaksaisinko mää ylläpitää tätä blogia taas, kun tuntuu että toi tumblriin avautuminen on vähän turhaa. Saan mä sieltä tukea kavereilta ja tälleen, mutta mietin että jos koittaisin tänne vähän enemmän kirjotella arjen juttuja ja sen semmoisia, niinkun kaks vuotta sitten teinkin.

Pari juttua joita teidän olis hyvä tietää viime postauksen jälkeen:

1. Oon yhä masentunut ja työtön, mutta sentään sairauslomall

2. Hain Oriveden Opistoon silloin 2012 ja pääsin sinne, mutta sinne mentyäni mun henkinen kunto romahti aivan täydellisesti ja jouduin lopettamaan sen kesken. Harmi, sillä sinne pääsy on ollut vuosia mun unelma. Mutta, kokeilen joskus uudestaan

3. Oon yhä iha hirvee läski. Oon itteasiassa lihonutkin ihan vitusti, mutta tällä hetkellä teen kovasti töitä sen suhteen että paino laskis. Mun ravitsemusterapeutti(kun vihdoinkin sellaisen pääsin tapaamaan) kielsi laihduttamasta, enkä mää tavallaan laihduta sillain sitä tiedostomalla, vaan käyn esim kävelyllä ihan sen takia että saa raitista ilmaa ja kunto kohenee. Koheneehan siinä samalla mieliala ja saa päivään jonkinnäköistä struktuuria kun käy aina heräämisen jälkeen tunnin kävelyllä. Syön tällasia ”kofeiinitabletteja” jotka antaa energiaa lenkkeilyyn ja muutenkin, auttaa rasvanpoltossa ja vähentää ruokahalua. Ainoa miinus näissä pillereissä on se, että ne pistää mun mahan IHAN sekaisin. On meinaan kerran paskottu kurapaskaa housuihin sen takia kun en kerennyt takaisin kotiin vessaan. Tästä otin opikseni sen että en lähde lenkille ennenkun suolisto on tyhjentyny. Sit toinen on se, että kun maha menee sekasin, niin mulle tulee huono olo. Kerran oon jo oksentanukkin, mutta oon huomannu että se kävely auttaa siihen, joten heti vaan kun suolisto on tyhjä niin vaatteet niskaan ja ulos kävelylle niin se huono olo helpottuu siinä matkan varrella. 

Sit syön tollasta Tonalin-valmistetta. Se on mulle ennestään tuttu, se kans auttaa rasvanpoltossa ja kiinteytymisessä. Oon kerran sitä joskus vuosia sitten käyttäny ja se ihan oikeasti mulla ainakin auttoi, huomasin kun mittanauhan kanssa leikin että senttejä kyllä lähti lyhyessä ajassa. Saa nähä miten nyt käy, koitan mitata itteni kuukauden välein ettei siitä tulis sellaista neuroosia kun vaa'alla käymisestä.

Tämmöttiset mömmöt.


4. Emma-Tiia, eli Jukan kissa ja mun Yuffien sisko asustelee mulla tätä nykyä. Jukka joutu muuttaan Tampereelle ja se ei saanu ottaa Emppua sen kämppään mukaan. Jukka muutti tänne sen takia kun äitee muuttaa takas koskelle sen konkurssin takia, ja Jukka totes että hän ei jaksa saman katon alla asua. Ymmärrän kyllä. Jukka ois voinu jättää Empun koskelle jos äitee olis suostunu kattoon sen perään, mutta eihän se suostunu. En kyllä vieläkään ymmärrä, että miks helvetissä. No, Jukka sit vähä meinas että pitääkö se piikille viiä, niin mää ehdotin että mitä jos se tulee mulle. Sitä mietittiin vähän aikaa ja todettiin että kokeillaan, ja Emppu on ollu mulla nyt viime lauantaista, ja kovasti on meno edistyny. Kyl se vielä sähisee Tifalle ja Yuffielle, mutta just äsken kun tulin suihkusta niin näin kuinka Emppu ja Yuffie haisteli toisiaan ja yks pv(oisko ollu toissapvnä) Emppu ja Yuffie söi vierekkäin ja ennen sitä Emppu ei päästäny Yuffieta lähellekkään itteään. Ehkä tästä jotain tulee.

Tässä Emppu sinä iltana kun se tuli meille.


Tässä se on jo vähän kerennyt kotiutumaan, eli se juo vettä lavuaarista. Jukka sanoi, että sille ei kelpaa mikään muu vesi. :D



5. Olin 4kk kuntoutuksessa ja se oli ihan jees. Ei se varsinaisesti mikään kuntoutus ollu, mutta kuntouttavaa toimintaa edistävä hommeli, nimeltänsä ku VoimaKoulu. Se kesti vaan sen 4kk ja loppu ennen joulua, mutta tärkeintä on se, että mä jaksoin käyä sen loppuun. Ennen voimakoulua mää en ollu onnistunu missään kuntouttavassa toiminnassa, mutta jostain syystä voimakoulu vaan toimi. Sitä vietettiin ihan ekaa kertaa ikinä, joten me oltiin ns pilottiryhmä ja täytyy kyl sanoa, että tykkäsin. Se ei ollu sellanen … hmm. Miten sen selittäis. Se oli vähän niinku koulussa ois käyny, mutta ilman läksyjä ja ressiä. Ja kaks kertaa viikossa muutaman tunnin verran. Sitä olis voinu jatkaa pitempäänkin. Tiistaisin oli yleensä joku luento, jossa yks ryhmänvetäjä(Opettaja TAKK:lla, jonka tiloissa me siis oltiin) ja sitten sen jälkeen keskusteltiin aiheesta ryhmässä. Torstaisin oli yleensä joku ns toiminnan pv, eli tutustuttiin TAKK:n tarjoomiin koulutuksiin, tehtiin ruokaa, käytiin kävelyllä jne jne jne. Ne päivät ei tosiaan kestäny ku jonkun 4h/pv ja päivä alko tiistaisin klo 12 ja torstaisin klo 13 niin sai aamulla nukkua rauhassa. Vähän jää ikävä sitä, kun tykkäsin siitä.

Siinä meikä päätösjuhlassa, todistus kourassa. Oon kyl niin kaunis että huhhuh. Otettiin musta ihan normaali-ilmeelläkin kuvia mutta näytin niissä vielä karseemmalta, joten päädyin tällaseen.


Joo, eiköhän ne asiat ollu siinä.

Kokeilin muuten tänään ottaa vähän jugurttia sen päälle kun otin ”kofeiinitabletin”, ja se autto pahoinvointiin aivan loistavasti. Täytyy tästä lähtien ottaa vähän jugurttia siihen lisäks. Kävin taas tunnin kävelyn ja otin muutaman hölkkäaskeleen siinä matkalla. Huomasin että mun sääriluihin sattuu. Mietin, että voisko se johtua siitä, että en oo ennen juossu? Vai mun ylipainosta? Tiedä häntä, mutta nyt saa jalat levätä viikonlopun.


Tänään pitäis mennä Niina-Riikalle Niinan kanssa viettään yhen Jennan läksiäisiä kun se lähtee... en muuten ees muista minne. Usaan? Kait. En muista. Olin eilen vähän sillä fiiliksellä että jaksaako sinne mennä, mutta Nene(siis Niina-Riikka) sai mun ylipuhuttua sillä että voin lähtee vähän aikasemmin sieltä sit pois jos meno alkaa tuntua siltä. Sielä on saunaa ja hyvää ruokaa luvassa, niin päätin sitten mennä. Lähetään Niinan kaa tossa parin tunnin päästä sinne, kun Niina asuu nykyään samassa talossa kun mää, mutta eri rapussa. Haha. En oo ottanu mun kameralla pitkään aikaan kuvia, muutaku nyt Empusta, niin ajattelin että voisin ottaa kameran mukaan ja näpsiä vähän kuvia.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Enough for one life

[musiikki: Lorne Bafle - Assassin's Creed theme]

[mieliala: ok ]

Mjooh, ei ole taas tultu päivitettyä todella pitkään aikaan, ja olen siitä pahoillani. Mutta, eipä näitä tekstejä kovin moni varmaan edes lue enää kun en oo nii pitkään aikaan päivittäny haha. :D

Lopetin tosiaan työharjottelun, ja nytten taistelen lääkäreiden, työkkärin, kelan ja sossun kanssa että mitäs vittua nyt. Stalkkerista ei ole kuulunut mitään, ja se on ihan hyvä. Tai no, eihän stalkkereiden kuulu pitää ääntä itestään, eihän se homma muuten toimi.

Mutta, katotaas vähän muita juttuja. Oon alkanu taas piirtämään, vaikkakin aika takkuisesti. Mut, onhan sekin jo jotain. Niinan innoittamana alotin myös pelaan uutta pelisarjaa, Assassin's Creediä. PS3stahan mulla ei ole, mutta Kyuun konsoli oli mulla lainassa joten ostin ensimmäisen AC:n itelleni ja pelasin sitä ihan innoissani. Oon nyt pelaamassa ACII:sta, mutta Kyuu otti pleikkarinsa takas vähäks aikaa, joten oon ny pitäny pakollista taukoa sen pelaamisesta. Harmi kyl, koska sen pelin pelaaminen oli yks niistä muutamista asioista jotka piti mun ajatukset muualla kun mun ongelmissa.

No, nyt kun en ole voinu pelata AC:tä, oon kattellu Disneyn elokuvia. Kattelin eilen Tuhkimon jatko-osat, ja yllätyin positiivisesti. Tykkäsin niistä. Tänään on vuorossa Pienen Merenneidon jatko-osat. En oo ikinä perustanu Disneyn jatko-osista, koska multa jäi niin huono maku Leijonakuningas 2:sesta. Tähän asti oon tykänny vaan Aladdinin jatko-osista, mutta Tuhkimon jatkarit osottautu kelvoiks myös. Aivan, ja Leijonakuningas 1½ on kans lähellä sydäntä koska siinä näytetään Timonin ja Pumban kulmasta ekan leffan tapahtumat. Jotkut sanoo että se on ihan liian humoristinen, mutta, öö, Timon ja Pumba on just sellasia? :D Vihaajat vihaa jne.

AC:stä vielä sen verran, että vaikka en ole pelannut kun niitä kahta, tiedän kuitenkin enemmän asioita pelisarjasta ja sen hahmoista, koska rakas ystäväni Niina on näyttäny mulle kaikkea muikeaa, ja on muutamaan kertaan tuonu oman Xboxinsa tänne mun luo ja oon kattellu kun se pelaa. :D Mua hirvittää aivan kauheesti pelata Revelations, kun tietää mitä Altaïrille tapahtuu ja... ja ... wää. ;___;